Richard Steele
Richard Steele, sir (1672 Dublin, Irlanti – 1. syyskuuta 1729 Carmarthen, Wales) oli englantilainen kirjailija. Jäätyään orvoksi hän kasvoi isoäitinsä hoivissa. Hän aloitti 1689 opiskelun Oxfordin yliopistossa, mutta keskeytti suorittamatta tutkintoa. Haavoitettuaan vastustajaansa kuolettavasti kaksintaistelussa hän omistautui kirjoittamiselle, ja ensimmäinen julkaisu oli väitöskirja The Christian hero (1701), jossa hän pyrki osoittamaan Raamatun merkityksen moraaliohjeena. Samana vuonna Steele kirjoitti myös ensimmäisen komediansa The funeral, jossa hän rikkoi silloin huvinäytelmissä vallalla olleen säädyttömyyden perinteen, ja hyvin tietoisesti ja selvästi näytelmässä The Lying Lover (1703). Seuraava oli The Tender Husband (1705). Hänen viimeinen ja paras komediansa The Conscious Lovers ilmestyi vasta 1722.[1]
| Richard Steele | |
|---|---|
_p1.157_SIR_RICHARD_STEEL.jpg) Richard Steele |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1672 Dublin, Irlanti |
| Kuollut | 1729 (56–57 vuotta) Carmarthen, Wales |
| Ammatti | kirjailija, toimittaja, parlamentaarikko |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | englanti |
| Tuotannon kieli | englanti |
| Esikoisteos | The Christian hero |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Steele alkoi 1707 julkaista hallituksen virallista julkaisua The Gazette. Koska hän ei voinut esittää siinä vapaasti mielipiteitään, hän perusti uuden, kolmesti viikossa ilmestyneen lehden The Tatler (1709–1711). Lehti sisälsi uutisten ohella viihdettä ja käsitteli yhteiskunnallisia ja kirjallisia ilmiöitä esseemuodossa. Lehden julkaisijaksi ilmoitettiin salanimi Isaac Bickerstaff, hahmo jonka Jonathan Swift oli luonut. Lehti menestyi loistavasti, mutta sen lakkauttamisen syy oli todennäköisesti ministeri Harleystä kirjoitetut satiiriset jutut. Samalla Steele menetti myös paikkansa The Gazetten julkaisijana.[1]
Pian Steele kuitenkin perusti uuden lehden The Spectatorin, jonka maine oli edellistä suurempi (1711–1712), mutta siinä keskeisenä toimijana oli Joseph Addison, joka oli ollut mukana jo The Tatlerissa. Sen lakattua Steele perusti yhdessä Addisonin kanssa viimeisen lehden, The Guardianin (176 numeroa maaliskuusta 1713 alkaen). Seuraavina vuosina hän perusti useita yleensä lyhytikäisiä lehtiä, sisällöltään vaihdellen poliittisia ja yhteiskunnallisia. The Guardianin lakattua hän perusti The Englishmanin (1713), 1714 alkoi ilmestyä The Lover, heti sen perään The Reader ja The Examiner. Välillä ilmestyi huonommin menestyneitä, mutta kolmen vuoden kuluttua hän perusti poliittisista lehdistään tunnetuimman The Plebeianin, jonka seurauksena hänen välinsä Addisoniin katkesivat. Viimeinen lehti The Theatre, alkoi ilmestyä 1720. Lisäksi hän kirjoitti poliittisia lentokirjasia.[1]
Steele oli innokas whig ja luonteeltaan riitaisa. Hän asettui parlamenttiehdokkaaksi näkemystensä ajamiseksi. Hänen 1714 parlamentissa pitämänsä kiihkeä puhe protestanttisesta perinnöstä ("The crisis") aiheutti sen, että hänet karkotettiin parlamentista. Puolustuksekseen hän kirjoitti elämäkerrallisesti kiintoisan An apology for himself and his writings (1714). Yrjö I:n noustua valtaistuimelle Steelen arvostus nousi, ja hän sai kunnianosoituksia ja virkoja. Hänen esiintymisensä poliittisissa kysymyksissä aiheutti kuitenkin sen, että joitakin niistä peruttiin myöhemmin. Kun Robert Walpole 1721 nousi valtaan, Steele sai jälleen vanhat virkansa.[1]
Suurista tuloistaan huolimatta levoton, oikullinen ja tuhlaavainen Steele ei koskaan saanut talouttaan kuntoon, ja siksi hän muutti 1724 Lontoosta pois ja vietti viimeiset vuotensa vaimonsa maatilalla Walesissa, missä hän kuoli.[1]
Steelen suomennettuja tekstejä on teoksessa Maailmankirjallisuuden kultainen kirja. Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja (WSOY, 1933).
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Richard Steele Wikimedia Commonsissa
