Revolutions (ent. Energetics) on Espoon Taitoluisteluklubin SM-senioritasolla kilpaileva muodostelmaluistelujoukkue, joka on perustettu 1993. Joukkueen vastuuvalmentajana toimii Merja Laakkonen.

Revolutions
Perustettu 1993
Paikkakunta Espoo
Lajit muodostelmaluistelu
Kotisivu https://www.etkespoo.com

Historiaa

muokkaa

Joukkue kilpaili Energetics-nimellä junioritasolla vuosina 1993–1997. Valmentajina toimivat Meri Loukkola ja Anne Paakkunainen (nyk. Immonen). Ensimmäinen vuosi toi suomenmestaruuskilpailuissa kahdeksannen sijan. Vuonna 1995 joukkue oli SM-kilpailuissa kolmas ja PM-kilpailuissa neljäs. Vuoden 1996 SM-kilpailuissa joukkue saavutti toisen sijan ja vuonna 1997 joukkue voitti suomenmestaruuden. Samana vuonna joukkue kilpaili myös Pohjoismaiden mestaruudesta Ruotsissa ja voitti kultaa. Valmentajina toimivat tuolloin Meri Loukkola ja Riikka Ristola.

Seuraavalle kaudelle 1997–98 joukkue siirtyi kilpailemaan senioritasolle. Joukkue kilpaili aktiivisesti 1997–2002 sijoittuen SM-kilpailuissa neljänneksi jokaisena vuonna. Vuosina 2002–04 joukkue ei kilpaillut.

Uudestaan kilpailemaan

muokkaa

Keväällä 2004 seuran juniorijoukkue Reflections siirtyi kilpailemaan senioritasolle. Reflectionsin luistelijat muodostivat uuden Energetics-joukkueen. Joukkueen valmentajina toimivat Annina Saari, Tamara Baulkina-Selin ja Sanna Tamminen.

Kaudella 2006–2007 joukkueessa luisteli 19 luistelijaa. Valmennustiimiin kuuluivat Annina Saaren lisäksi Laura Seise ja Sara Lindroos. Ohjelmateemat olivat Golden Eye ja Titanic. Tammikuun lopussa 2007 järjestetyssä Prague Cupissa Prahassa sijoitus oli viides, SM-kilpailuissa neljäs.

Kaudelle 2011–2012 joukkue otti nimekseen Revolutions.

Maajoukkuen haastajan roolissa

muokkaa

Kauden 2012–2013 alussa Suomen Taitoluisteluliitto (STLL) nimesi espoolaisen Revolutions-joukkueen maajoukkueen haastajaksi. Merkittävin vaikutus edustustittelillä on joukkueiden saamiin rahallisiin tukiin.[1] Revolutions on Suomen uusin seniorijoukkue ja ensimmäisissä kilpailuissaan se luisteli yhteispisteet 147,04. [2]

Tulokaskaudellaan 2011-2012 Revolutions jätti kotimaan kauden ensimmäisissä valinnoissa taakseen tamperelaisen seniorijoukkue GoldenBladesin. [2]

Kausi 2014-2105

muokkaa

Revolutions eli Revot koostuu kaudelle 2014-2015 kahdestakymmenestäneljästä luistelijasta. Joukkueen valmennustiimiin kuuluvat Merja Laakkonen (päävalmentaja), Sara Honkavaara (tekniikkavalmentaja), Leo Lenkola (balettiopettaja) ja Sanna Tuomisalo (kuntovalmentaja). Joukkueen johtajana toimii Lisa Tamminen.[3] Kotimaan kilpailussa joukkue kilpailee SM-seniorisarjassa vastassaan Rockettes, Marigold IceUnity ja Team Unique.

Kauden avauskilpailussa Finlandia Trophyssa 10.10.2014 Revolutions sijoittui viidenneksi pistein 46.11. Toistaiseksi Revolutions-joukkueen korkeimmat yhteispisteet ovat vuodelta 2012 muodostelmaluistelun 1. valintakilpailuista 9.-11.11.2012, ja pistemäärä oli tällöin 163,02.

Revolutionsin kilpailutuloksia

muokkaa

Kotimaan kilpailujen lisäksi uudella nimellä ja kokoonpanolla esiintynyt Revolutions on osallistunut myös kansainvälisiin kilpailuihin, ja menestystä on tullut seuraavasti:[4]

Kausi 2011-2012

  • 1. valintakilpailut 11.-13.11.2011, yht. 147.04, sijoitus 4.
  • 2. valintakilpailut 6.-8.1.2012, yht. 149.98, sijoitus 4.
  • Aluemestaruuskilpailut 14.1.2012, VO 101.05, sijoitus 3.
  • Mozart Cup 2012, Salzburg 27.-29.1.2012, yht. 156.30, sijoitus 5.
  • Ystävänpäiväkilpailut 14.2.2012, VO 92,09, sijoitus 2.
  • SM-kilpailut 2012, 26.-28.2.2012, HTK, yht. 151.84, sijoitus 4.

Kausi 2012-2013

  • Finlandia Trophy, 5.-7.10.2012,LO 46.39, sijoitus 5.
  • 1. valintakilpailut, 9.-11.11.2012, yht. 163,02, sijoitus 4.
  • 2. valintakilpailu, 7.-9.12.2012, yht. 160.77, sijoitus 4.
  • Cup of Berlin 2013, 18.-19.1.2013, yht. 151.47, sijoitus 4.
  • French Cup 2013, Rouen, 1.-2.2.2013, yht. 146.70, sijoitus 9.
  • SM-kilpailut 2013, 23.-24.2.2013, TRT ja VG-62, yht. 155.72, sijoitus 4.

Kausi 2013-2014

  • Finlandia Trophy, 4.-6.10.2013, LO 48.17, sijoitus 5.
  • 1. valintakilpailut, 8.-10.11.2013, yht. 159.26, sijoitus 4.
  • 2. valintakilpailu, 6.-8.12.2013, yht. 150.04, sijoitus 4.
  • Leon Lurje Trophy, Göteborg, 17.-19.1.2014, yht. 160.93, sijoitus 4.
  • French Cup 2014, Rouen, 31.1.-1.2.2014, yht. 148.20, sijoitus 9.
  • SM-kilpailut 2014, 22.-23.2.2014, HSK, yht. 161.12, sijoitus 4.

Lähteet

muokkaa
  1. [1][vanhentunut linkki], Taitoluistelulehti 4/2012, Kesälaitumilta riviin. Viitattu 28.10.2014.
  2. a b [2][vanhentunut linkki], Taitoluistelulehti 6/2011, Revolutions - vallankumoukselliset. Viitattu 28.10.2014.
  3. [3] (Arkistoitu – Internet Archive), Revolutions, joukkueen esittely. Viitattu 28.10.2014.
  4. [4] (Arkistoitu – Internet Archive), Revolutions, kilpailutulokset. Viitattu 28.10.2014.

Aiheesta muualla

muokkaa