Revolution 9 on The Beatlesin kokeellinen kappale yhtyeen vuoden 1968 albumilta The Beatles. Se on yhtyeen pisin virallisesti julkaistu kappale ja kestää yli 8 minuuttia. Kappale on äänikollaasi, joka koostuu lähinnä lyhyistä, muunnelluistaselvennä musiikinpätkistä sekä äänitehosteista ja puheesta. Kappaleesta löytyy myös pätkä Sibeliuksen 7. sinfoniaa soitettuna väärin päin. ”Revolution 9:n” koostivat John Lennon, George Harrison, Ringo Starr ja Lennonin vaimo Yoko Ono EMI:n studiolla Lontoossa. Paul McCartney oli tuohon aikaan toisaalla.

Kappaleessa on myös kuuluisa Paul on kuollut -myyttiä koskeva nauhaefekti: toistettu puheääni ”Number 9”, jonka takaperin soitettuna on mahdollista tulkita kuulostavan samalta kuin ”Turn me on, dead man”.