Renfe (esp. Red Nacional de los Ferrocarriles Españoles) on vuonna 1941 perustettu Espanjan valtiollinen rautatieliikenneyhtiö. Yhtiö jaettiin vuonna 2005 kahdeksi erilliseksi liikelaitokseksi: rautatieverkoston rakentamisesta ja ylläpidosta vastaavaksi Administrador de Infraestructuras Ferroviarias -liikelaitokseksi ja rautatieliikennettä harjoittavaksi Renfe Operadora -liikelaitokseksi. Jälkimmäinen liikelaitos tunnetaan edelleen Renfe-nimellä. Espanjalaisissa kartoissa Renfe tarkoittaa yleisesti paikkakunnan rautatieasemaa.

Kaksi Renfen S-730-mallista junaa lähellä Espanjan Zamoraa.

Espanjan ennen vuotta 1988 rakennetuilla rautateillä on suurempi raideleveys kuin muualla Euroopassa. Syy tähän on Espanjan vaihtelevat pinnanmuodot. Ajateltiin, että leveämmät raiteet mahdollistaisivat suurempien höyrykoneiden käyttämisen vetureissa ja täten helpottaisivat mäkien nousemista. Tähän löydettiin ratkaisu muutamaa vuotta myöhemmin, mutta suurien muutoskustannusten välttämiseksi raiteet ja kalusto päätettiin jättää entiselleen.

Kaukoliikenteen lisäksi Renfe liikennöi Cercanías-lähiliikennejunaverkkoja Espanjan noin 10 suurimmalla kaupunkialueella. Madridissa lähiliikenteen junat joutuivat terrori-iskun kohteeksi 11. maaliskuuta 2004.[1]

AVE-junat ja -radat

muokkaa
Pääartikkeli: AVE

Espanjan suurnopeusjunajärjestelmä on nimeltään AVE (Alta Velocidad Española). AVE-rataverkon ensimmäinen osuus Madridin ja Sevillan välillä otettiin käyttöön vuonna 1992, jolloin Madrid oli Euroopan kulttuuripääkaupunki ja Sevillassa oli maailmannäyttely. Myöhemmin rataverkkoa on laajennettu niin, että vuonna 2015 verkon laajuus oli 3 100 kilometriä.

Renfen AVE-junat kulkevat Madridista muun muassa Malagaan, Valenciaan, Valladolidiin ja Barcelonaan sekä Ranskan Marseille'hin.

Lähteet

muokkaa
  1. Madridin terrori-iskut kaleva.fi. Viitattu 11.01.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa