Reine Rimón

suomalainen jazz-laulaja

Reine Rimón (s. 6. lokakuuta 1942 Helsinki)[1] on suomalainen jazz-laulaja. Hän on vaikuttanut mm. Erik Lindströmin orkesterissa. Hän on käyttänyt myös taiteilijanimeä Nina Rives.[2]

Rimón tutustui jazziin jo lapsuudessaan, sillä hänen isänsä oli työskennellyt tarjoilijana New Yorkissa ja ostanut sieltä 1930-luvun jazzlevyjä. Laulutaitoinen Rimón aloitti esiintymiset koulutansseista, mutta eteni pian solistiksi ravintoloihin. Iskelmistä hän ei ollut kiinnostunut, vaan lauloi mielellään 1940-luvun jazzstandardeja. Vuosina 1959–1963 Rimón toimi solistina Mauno Maunolan ja Leo Kähkösen yhtyeissä ja hän oli jazzahtavaa musiikkia soittavan Erik Lindströmin yhtyeen solistina 1963–1965. Näinä aikoina hän käytti taiteilijanimeä Nina Rives. Tämän jälkeen Rimón pääsi lentoemännäksi ja vähensi laulamista, mutta ei kuitenkaan kokonaan.[1]

New Yorkiin Rimón matkusti ensi kerran 1965, mutta New Orleans -jazziin hän tutustui vasta 1981, kun hän pääsi Old Time Jazz Band -yhtyeen solistiksi. Hän lauloi yhtyeessä vuoteen 1989, jolloin hänestä tuli Reine Rimón & Her Hot Papas -yhtyeen solisti. Yhteistyö on jatkunut yli 30 vuotta, vaikka Rimón asui Yhdysvalloissa 1997–2017. Rimón on levyttänyt New Orleans -jazzia englanniksi, mutta myös latinaksi ja assyrian kielellä. Hän on esittänyt muutakin yhdysvaltalaista musiikkia kuten bluesia ja gospelia. Vielä 80-vuotiaana hän lauloi vanhaa jazzia helsinkiläisessä ravintolassa iltakymmenestä aamukolmeen.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Mattlar, Mikko: Lauluja jazzin alkulähteiltä. (80-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 4.10.2022, s. B 12. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.10.2022.
  2. Reine Rimón: Reine Rimón - Jazz Singer www.reinerimonjazz.com. Viitattu 28.8.2017.

Aiheesta muualla muokkaa

Reine Rimonin levyttämät kappaleet Fono.fi-äänitetitetokannassa.

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.