Rautainen palkkalaki
Rautainen palkkalaki on saksalaisen Ferdinand Lassallen 1800-luvulla luoma sovellutus teoriasta, jonka mukaan palkat asettuvat aina toimeentulon vähimmäistasolle. Lassalle muotoili sen englantilaisen David Ricardon esittämästä palkkateoreettisesta käsityksestä. Rautaisen palkkalain mukaan palkkojen noustessa matalimman elämiseen riittävän tason yläpuolelle väestö alkaa kasvaa niin nopeasti, että työvoiman määrän kasvun vaikutuksesta palkkataso alenee takaisin sellaiselle tasolle, että työntekijä perheineen tulee vain hyvin niukasti toimeen[1] tai parhaimmillaankin hän saavuttaa vain juuri ja juuri tason, mikä kyseisessä yhteiskunnassa vallitsevan tottumuksen mukaan on tarpeen.[2] Rautainen palkkalaki perustuu olettamukseen, jonka mukaan väestö kasvaa aina nopeammin kuin saatavilla olevien elintarvikkeiden määrä.[3] 1900-luvulla huomattiin, ettei rautainen palkkalaki ollut toteutunut teollistuneissa maissa. Palkkojen nousuun liittyi syntyvyyden aleneminen.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Kodin suuri tietosanakirja, osa 11 vuodelta 1979, s. 282
- ↑ Iso tietosanakirja, osa 7 vuodelta 1934, palsta 859
- ↑ http://www.askokorpela.fi/kansanta/raktoi/rato06/rato060s.htm