Ranganathanin lait
Ranganathanin laeilla tarkoitetaan viittä teesiä, jotka intialainen kirjastonhoitaja S. R. Ranganathan kehitti vuonna 1931. Niitä pidetään kirjastotieteen peruspilareina.
Nämä viisi "lakia" ovat[1]:
- Kirjat ovat käyttöä varten
- Jokaiselle lukijalle kirja
- Jokaiselle kirjalle lukija
- Säästä lukijan aikaa
- Kirjasto on kasvava organismi
Taustaa muokkaa
Madrasin yliopiston kirjastonjohtajana Ranganathan tahtoi tehdä kirjastojen toiminnasta ammattimaista. Vuonna 1931 hän julkaisi kirjan, jossa esitteli viisi periaatetta, jotka määrittelevät kirjastojen tarkoituksen ja merkityksen. Periaatteet perustuvat Ranganathanin omiin kokemuksiin kirjastojen toiminnasta niin Isossa-Britanniassa, jossa hän opiskeli vuosina 1924–1925, kuin Intiassakin. Näitä Ranangathanin lakeja pidetään ensimmäisinä kirjastojen toimintaa määrittävinä ohjeina.[2]
Viisi lakia muokkaa
Ensimmäinen laki: Kirjat ovat käyttöä varten muokkaa
Ranganathan huomasi työssään, että usein kokoelmien muodostamista pidettiin itseisarvona, eikä lukijoilla ollut välttämättä mahdollisuutta saada teoksia käsiinsä. Hän nostikin kirjojen tietosisällön konkreettisen kirja-esineen edelle.[3] Kirjaston tarkoitus ei ole säilöä kirjoja, vaan tarjota niitä asiakkaille luettavaksi. Jotta kirjastojen kokoelmat ovat asiakkaiden käytettävissä, pitää kirjaston sijaita paikalla, johon on helppo tulla. Sen aukiolo- ja laina-ajat pitää suunnitella käyttäjäystävällisiksi. Samoin itse kirjastotilan, kalustuksen, valaistuksen ja lämpötilan, pitää palvella kaikkia asiakkaita ja houkutella kirjojen lukemiseen. Ehkä tärkeimpänä Ranganathan nostaa esiin ammattimaisen kirjastohenkilökunnan merkityksen. Kirjastonhoitaja ei voi enää olla vain passiivinen kirjojen säilyttäjä, vaan hänen pitää osallistua asiakkaiden palvelemiseen.[1]
Toinen laki: Jokaiselle lukijalle kirja muokkaa
Toista lakia pidetään kirjastonhoitajien työn kannalta merkittävimpänä[4]. Kirjaston pitää palvella yhteisöään tasapuolisesti. Sen pitää pystyä tarjoamaan luettavaa jokaiselle yhteisön jäsenelle puuttumatta valintoihin tai yrittämättä estää tiedonsaantia. Kirjaston kokoelmatyössä pitää ottaa huomioon koko yhteisö ja pystyä arvioimaan myös tulevaisuuden tarpeita. Teokset pitää järjestää niin, että asiakkaiden on helppo löytää haluamansa. Kirjastonhoitaja ei saa olla portinvartija, eikä hän saa antaa omien mielipiteidensä tai ennakkoasenteidensa vaikuttaa työhönsä, vaan hänen on palveltava kaikkia tasapuolisesti ja yrittää työllään edistää tiedon saatavuutta.[1]
Kolmas laki: Jokaiselle kirjalle lukija muokkaa
Tämä laki liittyy Ranganathanin toiseen lakiin "jokaiselle on kirja" mutta keskittyy kirjan näkökulmaan. Siinä väitetään, että jokaiselle kirjaston kirjalle on mahdollinen lukija. Kirjastojen tehtävä on keksiä keinoja tarjota kirjoja asiakkaille. Keinoina Ranganathan esittää esimerkiksi avohyllyjä, jotka periaatteiden syntyaikaan 1930-luvun alussa olivat vielä harvinaisia kirjastoissa.[1] Kolmas laki korostaa kirjaston työntekijöiden ammattitaitoa. Kirjat tulee luetteloida niin, että asiakkaiden on itse helppo löytää ne. Ranganathan kehittikin luettelointijärjestelmän Colon classification (CC), joka tunnetaan myös nimellä kaksoispisteluokitus tai fasettiluokitus. Tämän lisäksi kirjastohenkilökunnan tulee aktiivisesti tarjota asiakkaille mahdollisesti heitä kiinnostavaa luettavaa.[4]
Neljäs laki: Säästä lukijan aikaa muokkaa
Neljäs laki haastaa kirjaston hallinnon. Ranganathan esittelee monia keinoja kirjaston toiminnan tehostamiseksi ja asiakkaiden ajan säästämiseksi. Kirjaston kokoelmat pitää luetteloida niin tekijän, nimikkeen kuin aiheenkin mukaan tiedonhaun nopeuttamiseksi, ja kirjat pitää järjestää hyllyihin tai muuten saataville helposti ymmärrettävän järjestelmän mukaan.[1] Materiaalit pitää järjestää asiakkaat huomioon ottaen. Toisin sanoen standardit ja ohjeet ovat suuntaa antavia. Kirjastohenkilökunnan ammattitaidon pitää olla niin hyvää, että näistä määräyksistä voidaan poiketa, jos se hyödyttää asiakasta nopeutamalla ja parantamalla hänen asiointiaan.[4]
Viides laki: Kirjasto on kasvava organismi muokkaa
Kirjaston on kyettävä muuttumaan ajan mukana. Kirjasto ei saa jämähtää paikoilleen vaan sen pitää antaa kasvaa ja muuttua. Kirjastorakennus pitää suunnitella niin, että kokoelmien ja toiminnallisuuksien kasvu otetaan huomioon. Kirjastojen kasvulla Ranganathan tarkoittaa myös henkilökunnan ja osaamisen kasvua. Kirjojen määrän kasvaessa myös työn määrä kirjastoissa kasvaa. Jotta kirjastot edelleen pystyvät palvelemaan asiakkaita hyvin täytyy henkilökunnan ja kirjaston toimintatapojen myös kehittyä.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Ranganathan, S. R.: The Five Laws of Library Science. The Madras Library Association, 1931. Teoksen verkkoversio (viitattu 21.10.2016).
- ↑ Allen Kent and others: Encyclopedia of Library and Information Science Vol. 25. Marcel Dekker Inc., New York., 1978. Teoksen verkkoversio (viitattu 20.10.2016).
- ↑ Gorman, Michael: The Five Laws of Library Science: Then & Now. School Library Journal 44.7, 1998. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.10.2016. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c McMenemy, David: Ranganathan's relevance in the 21st century. Library Review 56.2, 2007. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.10.2016.