Ram Vanji Sutar (s. 19. helmikuuta 1925) on intialainen kuvanveistäjä, joka tunnetaan Yhtenäisyyden patsaan suunnittelijana. Sen lisäksi hän on luonut yli 50 suurta patsasta ja saanut Intian valtiolta Padma Shrin vuonna 1999 ja Padma Bhushanin 2016.[1] Pienempiä veistoksia Sutar on luonut yli 8 000 teosta.[2] Vuonna 2018 hänelle myönnettiin Tagoren palkinto.[3]

Ram V. Sutar vastaanottamassa Dayawati Modi -palkintoa valtioministeri Mahesh Sharmalta vuonna 2018.

Uransa alussa 1950-luvulla Sutar työskenteli Ajantan luolataiteen kunnostajana.[1] Vasta vuonna 1959 hän siirtyi varsinaisesti kuvanveistäjäksi jätettyään edellisen ammattinsa viestintäministeriössä, jossa hän suunnitteli malleja. Kuvanveistäjänä hänen tunnetuimmat työnsä, yhtenäisyyden patsaan lisäksi, ovat lukuisat Mahatma Gandhia esittävät patsaat. Yksi näistä Gandhi-patsaista koristaa Intian parlamenttirakennusta.[4] Hän on omien sanojensa mukaan luonut yli 350 Gandhia esittävää patsasta, joista ensimmäisen hän teki vuonna 1948 maharashtralaiseen kouluun.[2] Eri puolilta maailmaa löytyvistä Gandhi-patsaista valtaosa on hänen tai Gautam Palin tekemiä.[5]

Maailman suurimman patsaan, Yhtenäisyyden patsaan, suunnittelu alkoi vuonna 2010 kun Narendra Modi oli Gujaratin osavaltion pääministeri.[4] Sutar halusi varmistaa, että patsas muistuttaa Vallabhbhai Patelia kasvonpiirteiltään käymällä läpi yli 2 000 valokuvaa.[2]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ram V. Sutar.

Lähteet muokkaa

  1. a b Ram Vanji Sutar: Meet the man who built the Statue of Unity Business Today. 1.11.2018. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  2. a b c Ram Vanji Sutar: Meet the Noida Sculptor Who Pored Over 2,000 Photos to Design Statue of Unity News18. 31.10.2018. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  3. All you need to know about Ram Vanji Sutar, sculptor behind the Statue of Unity, 50 other sculptures of politicians Firstpost. 31.10.2018. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  4. a b Dutta, Prabhash K.: Nehru to Modi, Statue of Unity sculptor Ram Sutar impressed them all India Today. 31.10.2018. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  5. Narayanan, Nyantara: Two Indian sculptors have created most of the Gandhi statues around the world Scroll. 2.10.2014. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)