Rakkauden korkea veisu (vuoden 1915 elokuva)

Rakkauden korkea veisu (ven. Песнь торжествующей любви, Pesn toržestvujuštšei ljubvi) on vuonna 1915 valmistunut venäläinen mykkäelokuva. Jevgeni Bauerin ohjaama melodraama oli yksi näyttelijä Vera Holodnajan ensimmäisistä yleisömenestyksistä. Elokuva ei ole säilynyt.[2]

Rakkauden korkea veisu
Песнь торжествующей любви
Pesn toržestvujuštšei ljubvi
Osip Runitš, Vera Holodnaja ja Vitold Polonski.
Osip Runitš, Vera Holodnaja ja Vitold Polonski.
Ohjaaja Jevgeni Bauer
Käsikirjoittaja Jevgeni Bauer
Perustuu Ivan Turgenevin kertomukseen
Tuottaja Aleksandr Hanžonkov
Kuvaaja Konstantin Bauer, Boris Zavelev
Pääosat Vera Holodnaja, Osip Runitš, Vitold Polonski
Valmistustiedot
Valmistusmaa Venäjä
Tuotantoyhtiö A. Hanžonkov & Co.
Ensi-ilta 22. elokuuta 1915 (Venäjä)
15. marraskuuta 1915 (Suomi)
Kesto 1433 metriä (Venäjä)
1117 metriä (Suomi)[1]
Alkuperäiskieli mykkäelokuva
Aiheesta muualla
IMDb

Juoni muokkaa

Kaksi ystävää, taiteilija Georgi ja muusikko Jevgeni ovat rakastuneet kauniiseen Jelenaan. Tämä valitsee Georgin ja Jevgeni lähtee ulkomaille. Jelena ja Georgi elävät neljä vuotta onnellisessa avioliitossa ja vaimostaan tauluja maalaavasta miehestä tulee kuuluisa taiteilija. Sitten Jevgeni palaa pariskunnan luokse ja rakastuu jälleen Jelenaan. Matkoillaan hän on oppinut ekoottisia taikakeinoja. Jevgeni juottaa ystävilleen taikajuomaa ja hurmaa Jelenan viulullaan soittamalla ”rakkauden korkealla veisulla”. Georgi nukahtaa, mutta Jelena nousee vuoteestaan, kävelee Jevgenin luokse puutarhaan ja antautuu tälle. Sama toistuu uudestaan yöstä toiseen.[3]

Jevgeni huomaa vähitellen muutoksia vaimonsa käytöksessä. Jelena on alkanut hakeutua yksinäisyyteen ja hänestä on tullut alakuloinen ja pelokas. Kerran Georgi herää yöllä eikä löydä vaimoaan viereltään. Samalla sisään astuu Jelena, jonka paita ja hiukset ovat sateesta märkiä. Georgi ryntää puutarhaan, jossa hän näkee huvimajalle johtavat jalanjäljet. Huvimajassa seisoo viulua soittava Jevgeni. Georgi palaa makuuhuoneeseen ja herättää painajaista nähneen Jelenan.[4]

Georgi kutsuu papin ripittämään Jelenaa. Pappi kertoo Jelenan joutuneen noituuden uhriksi. Georgi ymmärtää, kuka on noitunut hänen vaimonsa, mutta sillä välin Jevgeni on kadonnut. Sinä yönä Georgi odottaa vaimonsa vieressä, kunnes Jevgenin viulun sävelet kantautuvat puutarhasta. Jelena nousee vuoteesta ja lähtee kuin unissakävelijä kohti häntä odottavaa Jevgeniä. Raivostunut Georgi tappaa Jevgenin veitsellä, jolloin Jelena herää unestaan ja halaa onnellisena miestään.[5]

Rauha palaa perheeseen, ja Georgi onnistuu maalamaan loppuun vaimonsa innoittaman Pyhän Cecilian. Miehen ihastellessa teostaan Jelena istuu pianon ääreen ja alkaa kuin unessa soittaa Jevgenin ”rakkauden korkean veisun” säveltä...[6]

Näyttelijät muokkaa

 Vera Holodnaja  Jelena  
 Osip Runitš  Georgi  
 Vitold Polonski  Jevgeni  
 Andrei Sotnikov  malaiji, Jevgenin palvelija  
 Arseni Bibikov  pappi  
 P. Nikonova  Jelenan äiti[7]  

Tuotanto ja vastaanotto muokkaa

Aleksandr Hanžonkovin yhtiön tuottama Rakkauden korkea veisu perustuu Ivan Turgenevin kertomukseen (suomeksi Voittoisa rakkauden laulu[2]), jonka tapahtumat on siirretty 1500-luvun Italiasta nykyaikaan. Kertomukseen ihastunut Jevgeni Bauer halusi säilyttää sen juonen sekä Turgeneville epätavanomaisen salaperäisen ja intohimoisen ilmapiirin. Tapansa mukaan ohjaaja kiinnitti erityistä huomiota elokuvan lavastukseen ja pyrki löytämään siihen esteettisesti sopivat näyttelijät. Rakkauden korkea veisu oli Bauerin löydön Vera Holodnajan ensimmäinen pääosa, mutta se sai ensi-iltansa vasta näyttelijän läpimurroksi muodostuneen Taivaan tulen jälkeen.[8]

Rakkauden korkea veisu oli Venäjällä jopa Taivaan tulta suurempi menestys. Sen tunteellinen tarina ja näyttelijäsuoritukset herättivät yleisön keskuudessa valtavaa ihastusta.[9] Teatralnaja gazeta piti Vera Holodnajan tyyliä ”ulkoisena ja hidastempoisena poseeraamisena”,[2] mutta toisaalta esimerkiksi Aleksandr Vertinski ja elokuvatutkija Veniamin Višnevski ovat maininneet elokuvan näyttelijän uran parhaansa suorituksena[10].

”Kinomysterioksi” määritelty Rakkauden korkea veisu sai Suomen ensi-iltansa marraskuussa 1915 helsinkiläisessä Scala-elokuvateatterissa,[11] jossa sitä esitettiin kahden viikon ajan ”täysille huoneille”[12]. Dagens Pressin arvostelijan mukaan elokuva oli ”epäilemättä yksi kauneimmista meillä koskaan esitetyistä”,[13] ja sitä ylistettiin myös Hufvudstadsbladetissa ja Fyrenissä[14][15]. Lehtimiehille järjestetyssä ennakkonäytöksessä käyneen Uuden Suomettaren toimittajan mukaan Holodnajan esitys oli ”tässäkin filmissä aivan loistava”,[16] kun taas Tuulispäätä kiinnostivat enemmän elokuvassa nähdyt ”intialaiset fakiiritemput[17].

Lähteet muokkaa

  • Prokofjeva, Je. V.: Vera Holodnaja: koroleva nemogo kino. Moskva: Vetše, 2013. ISBN 978-5-4444-1503-0. (venäjäksi)

Viitteet muokkaa

  1. Tuulispää, 21.7.1916 (no 29), s. 7. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c Piispa, Lauri: ”Vera Holodnaja: valkokankaan kuningatar, rakkauden orja”, Elokuva historiassa, historia elokuvassa, s. 26. Cultural History – Kulttuurihistoria 7. Turku: Turun yliopisto, 2009. ISBN 978-951-29-3873-5. Teoksen verkkoversio.
  3. Prokofjeva, s. 53–54.
  4. Prokofjeva, s. 54–55.
  5. Prokofjeva, s. 55–56.
  6. Prokofjeva, s. 56.
  7. Višnevski, Ven.: Hudožestvennyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii (filmografitšeskoje opisanije), s. 73. Moskva: Goskinoizdat, 1945.
  8. Prokofjeva, s. 52–65.
  9. Prokofjeva, s. 66–77.
  10. Haritonova, Anna: Pesn toržestvujuštšei ljubvi: Otryvok iz issledovanija Turgenevskaja ”pesn” russkogo nemogo kino журнальныймир.рф. Viitattu 8.8.2018.
  11. Scala-elokuvateatterin mainos. Uusi Suometar, 17.10.1915, s. 2. Artikkelin verkkoversio.
  12. Scala-elokuvateatterin mainos. Savotar, 16.1.1916, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
  13. Dagens eko: Scala. Dagens Press, 14.11.1915, s. 5. Artikkelin verkkoversio.
  14. Smånotiser: Våra biografer. Hufvudstadsbladet, 14.11.1915, s. 11. Artikkelin verkkoversio.
  15. Scala. Fyren, 20.11.1915 (no 44), s. 7. Artikkelin verkkoversio.
  16. Pikku-uutisia: Elävät kuvat. Uusi Suometar, 14.11.1915, s. 10. Artikkelin verkkoversio.
  17. Scala. Tuulispää, 19.11.1915 (no 46), s. 6. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa