Rakkasiilikäs
Rakkasiilikäs (Holoarctia puengeleri) on harvinainen, siilikkäisiin kuuluva perhoslaji.
| Rakkasiilikäs | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Yökkösmäiset Noctuoidea |
| Heimo: | Siilikkäät Arctiidae |
| Alaheimo: | Aitosiilikkäät Arctiinae |
| Suku: | Holoarctia |
| Laji: | puengeleri |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Holoarctia puengeleri |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Rakkasiilikäs on jokseenkin mustavalkoinen, keskikokoinen perhonen, jonka suojaväri sopii erinomaisesti naamioimaan perhosen jäkäläpintaisille kiville. Etusiivet ovat tummat, mutta siipisuonten kohdalla on vaaleaa. Lisäksi siivessä on kaksi vaaleaa, jyrkästi mutkittelevaa poikkijuovaa. Laji on muunteleva eli vaalean ja tumman värin osuudet vaihtelevat. Takasiipien väri on etusiipiä vaaleampi ja vaihtelee valkoisesta ja harmaatäpläisestä tasaisen harmaaseen.[1] Siipiväli on 31–37 mm.[2]
Toukka on musta ja siinä on kiehkuroittain vaaleita karvoja.[3]
Melko samannäköinen laji on tunturisiilikäs (Grammia quenseli).
Levinneisyys ja lentoaika muokkaa
Rakkasiilikäs on arktinen laji, jonka levinneisyys ulottuu Ruotsin ja Norjan tuntureilta Kuolan niemimaan kautta Uralille, Altaivuoristoon ja Beringinsalmen yli Alaskaan. Lentoaika on kesä-heinäkuussa.[4]
Ruotsista rakkasiilikäs löytyi ensi kerran vuonna 1967 ja Norjasta vuonna 2000. Suomesta laji löytyi, kun sellainen saatiin kasvatettua Enontekiön kunnan alueelta löytyneestä kotelosta vuonna 2010[5] Pohjoismaissa ja Kuolan niemimaalla tavattavat yksilöt ovat omaa alalajiaan H. p. fridolini.[4]
Elinympäristö ja elintavat muokkaa
Rakkasiilikkään elintavat tunnetaan melko huonosti. Lajin esiintyminen on erittäin paikoittaista. Se elää aurinkoisilla, matalakasvustoisilla tunturipaljakoilla 600–1400 metrin korkeudessa. Yhteinen piirre kaikille esiintymille on vähintään kämmenen kokoiset, laakeat kivet. Ilmeisesti tällaisen kivikon mikroilmaston vuoksi toukat ja aikuiset perhoset viettävät suuren osan aikaansa kivien joukossa. Naaras munii 300–400 munaa, jotka nekin se asettaa kivien alapinnoille. Toukka talvehtii yleensä kaksi, joskus jopa kolme kertaa. Täysikasvuinen toukka koteloituu kivien alle.[4]
Koirasyksilöiden on nähty lentävän aurinkoisina päivinä hyvin nopeasti kivikon seassa lähellä maan pintaa. Aikuiset perhoset eivät ilmeisesti nauti ravintoa.[4]
Ruotsin kansallisessa uhanalaisarvioinnissa laji on luokiteltu vaarantuneeksi.[6]
Ravintokasvi muokkaa
Luonnossa on hyvin harvoin tavattu ruokailevia toukkia[4]. Ilmeisesti toukat elävät ainakin vaivaispajulla (Salix herbacea) ja verkkolehtipajulla (Salix reticulata).[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Norges sommerfugler (norjaksi)
- ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
- ↑ kuva toukasta (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 386–388
- ↑ Hyönteisfoorumi: Maalle uudet perhoslajit 2010
- ↑ Artfakta (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi)