Rajalta toiselle

Rajalta toiselle (engl. The City on the Edge of Forever) on alkuperäisen Star Trek -sarjan ensimmäisen tuotantokauden 28. jakso. Sen ensiesitys televisiossa oli 6. huhtikuuta 1967. Suomessa jakso esitettiin ensimmäisen kerran Kolmoskanavalla 12. maaliskuuta 1988. Rajalta toiselle on yksi kriitikoiden eniten arvostamista jaksoista koko sarjassa, ja se sai parhaan näytelmäteoksen Hugo-palkinnon 1968. Lisäksi Writers Guild of America palkitsi Harlan Ellisonin laatiman käsikirjoituksen. Vuonna 1997 Rajalta toiselle oli mukana TV Guiden tekemällä listalla ”100 kaikkien aikojen parasta televisiojaksoa”. Saman lehden heinäkuussa 1995 ilmestyneessä erikoisnumerossa sitä kutsuttiin 68. ”muistettavimmaksi hetkeksi tv-historiassa”.

”Rajalta toiselle”
”The City on the Edge of Forever”
Sarja	Star Trek
Jakson nro.	Kausi 1 Jakso 28
Ohjaaja	Joseph Pevney
Käsikirjoittaja(t)	Harlan Ellison
Säveltäjä	Fred Steiner
Kuvaaja	Jerry Finnerman
Esitetty	6. huhtikuuta 1967
Tuotantokoodi	6149-28
Jaksot
← Edellinen Seuraava → ”The Alternative Factor” ”Operation: Annihilate!”
Infobox OK

Jakson Rajalta toiselle päärooleissa esiintyneet Leonard Nimoy (vasemmalla) ja William Shatner (oikealla) roolihahmoinaan Mr. Spockina ja James T. Kirkinä tammikuussa 1968 otetussa kuvassa.

Luonnos jaksossa vilahtaneesta rakennuksesta, joka toimi Floyd Lawsonin parturikampaamona sarjassa The Andy Griffith Show.

Tuotanto

Jakson tuotantovaihe sijoittui helmikuuhun 1967. Ohjaajana toimi Joseph Pevney, ja Edith Keelerin roolissa vierailleen Joan Collinsin lisäksi sen pääosissa olivat Kirkiä esittänyt William Shatner, Spockia näytellyt Leonard Nimoy sekä DeForest Kelley. Jakson tarinan aihepiireinä ovat aikamatkustus ja vaihtoehtoinen historia, joka lähtee liikkeelle 1930-luvun suuren laman aikaisista tapahtumista. Luonteeltaan se on tragedia ja kuvaa tilanteen, jossa yksittäisellä onnettomuudella on perhosvaikutuksen myötä valtavan merkittäviä seurauksia, vaikka tapahtuma näyttääkin päällepäin merkityksettömältä. Elokuvakirjailija Robert F. Mossin mukaan Rajalta toiselle oli lopulta alkuperäisen Star Trek -sarjan suosituin jakso ja toimi nähtävästi perustana, kun suureksi menestykseksi osoittautunutta elokuvaa Star Trek IV: kotiinpaluu tehtiin. Myös kyseisen elokuvan teemana on aikamatkustus.

Jakson musiikista vastasi etenkin ”Park Avenue Beatin” eli Perry Masonin tunnusmusiikin säveltämisestä tunnettu Fred Steiner. Lisäksi laulu ”Goodnight, Sweetheart” on siinä merkittävässä roolissa. Kyseinen kappale julkaistiin 1931, ja sen sävelsi Ray Noble. Sanoittajina toimivat Jimmy Campbell ja Reg Connelly. Ensimmäisen kerran ”Goodnight, Sweetheart” kuuluu radiosta, kun Kirk ja Keeler seisovat ja keskustelevat tähdistä. Aiemmin sarjassa esiintynyttä musiikkia hyödynnettiin myös paljon.

Jakson Rajalta toiselle kuvaamiseen käytettiin seitsemän ja puoli vuorokautta, kun tavallisesti Star Trek -jaksot saatiin valmiiksi kuuden päivän aikana. Siitä muodostui koko sarjan kallein, ja sen kustannukset olivat lopulta yhteensä 250 397 dollaria. 1960-luvulla tämä oli televisiotuotantojen piirissä suorastaan valtava rahasumma, kun kyseessä oli vasta sarjan ensimmäinen tuotantokausi. Kustannuserän suuruus aiheuttikin Desilu-yhtiön päättäjien keskuudessa miltei paniikin.

Vaikka Harlan Ellison laati jakson Rajalta toiselle alkuperäisen televisiokäsikirjoituksen, sarjan päätuottaja Gene Roddenberry ja hänen apulaisensa muuttivat sitä huomattavasti ennen tv-version lopullista valmistumista. Käsikirjoituksen alkuperäisessä versiossa eräs Enterprisen miehistön jäsen oli muun muassa koukussa huumeisiin ja tarina sisälsi moraalista monitulkintaisuutta. Roddenberry oli kuitenkin ehdoton kannassaan, jonka mukaan tulevaisuuden vision tulisi olla sellainen, jossa ihmiskunta on päässyt vapaaksi heikkouksistaan. Ellison oli asiasta jyrkästi eri mieltä ja katsoi, että toteutetut muutokset pilasivat hänen käsikirjoituksensa täysin. Niinpä hän levitti vuosien ajan aineistoa, joka soimasi Roddenberryä siitä, että tämä oli hylännyt hänen alkuperäisen näkemyksensä.

Writers Guild of America -palkinto parhaasta televisiodraamasarjaa varten tehdystä käsikirjoituksesta myönnettiin nimenomaan sille versiolle, jonka Ellison oli alun perin laatinut. WGA:n sääntöjen mukaan kirjoittaja sai itse vapaasti valita kilpailuun toimitettavan version. Vuoden 1967 palkintotilaisuudessa Ellison esitti tunteikkaan puheen siitä, kuinka Star Trekin johtavat tuottajat olivat hänen mielestään turmelleet hänen taideteoksensa ja ”sekaantuneet kirjoitusprosessiin”. Mediatutkija Alan N. Shapiron mukaan Rajalta toiselle saavuttaa televisiosarjan jaksona ”karismaattisen omaleimaisuutensa” juuri Ellisonin ja Roddenberryn yhdessä tekemän työn kautta heidän välisistään erimielisyyksistä huolimatta. Yhteistyöstä Ellisonin kanssa oli myös se hyöty, että tämän suhteiden avulla Roddenberry sai Theodore Sturgeonin ja Norman Spinradin kaltaisia tieteiskirjallisuuden suuria nimiä kirjoittamaan jaksoja Star Trekiin.

Shapiro toteaa myös, että jakson naiskuva eroaa alkuperäisen Star Trekin yleisestä linjasta, jossa näkökulma naisiin on ”seksistinen ja patriarkaalinen”. Rajalta toiselle -jakson Edith Keeler sen sijaan on erittäin älykäs, itsenäisesti ajatteleva ja voimakastahtoinen. Lisäksi Kirkin Keeleriä kohtaan tuntema arvostus perustuu ennen kaikkea jälkimmäisen sisäisiin ominaisuuksiin, kun taas muualla sarjassa Kirkin naissuhteet ovat tyypillisesti luonteeltaan hyvin pinnallisia. Keelerin hahmo perustuu löyhästi Aimee Semple McPhersoniin, 1920-luvulla evankelistana vaikuttaneeseen naiseen, joka saarnasi muun muassa radion ja elokuvien välityksellä. Hän oli myös mukana perustamassa köyhille tarkoitettuja ruokapaikkoja ja sairaaloita. Keelerin hahmo on kuitenkin luonteeltaan huomattavan paljon maallistuneempi ja ajatuksiltaan enemmän tulevaisuuteen suuntaava. McPhersonin näkemykset sen sijaan olivat hyvin konservatiivisia.

Jakson kuvauksissa hyödynnettiin televisiosarjan The Andy Griffith Show kuvauspaikkoja, ja eräässä kohtauksessa William Shatner ja Collins ohittavatkin pääkadulla kävellessään parturiliikkeen, joka edellä mainitussa sarjassa kuului hahmolle nimeltä Floyd Lawson. Kuvaukset alkoivat 3. helmikuuta 1967 ja päättyivät 14. helmikuuta 1967. Jälkituotanto kesti kuusi viikkoa, ja NBC sai jakson 27. maaliskuuta 1967. Ensiesitys televisiossa tapahtui 6. huhtikuuta 1967, jolloin oli kulunut yli vuosi jakson ideoimisvaiheen liikkeelle lähtemisestä.

Käsikirjoituksen vaiheet

Jakson Rajalta toiselle ideoimis- ja käsikirjoitusprosessi oli muuhun Star Trek -sarjaan verrattuna poikkeuksellinen. Yleisenä peukalosääntönä pidettiin sitä, että tarinaa sai työstää korkeintaan kolme kuukautta, mutta tässä tapauksessa siihen käytettiin huomattavasti enemmän aikaa.

Maalis- ja toukokuussa 1966 laadittujen varhaisten tarinahahmotelmien jälkeen Harlan Ellison toimitti ensimmäisen varsinaisen The City on the Edge of Forever -käsikirjoitusluonnoksen Desilu-yhtiölle 7. kesäkuuta 1966. Se teki hyvin myönteisen vaikutuksen sekä Gene Roddenberryyn että sarjan muuhun tuotantohenkilökuntaan. He olivat kuitenkin sitä mieltä, että televisioversiota varten täytyi tehdä vielä useita merkittäviä muutoksia. Eräs huomioitavista seikoista oli jakson budjetti. Roddenberryn mukaan Ellisonin alkuperäisversion kuvaaminen olisi tullut maksamaan arviolta 350 000 dollaria, mikä oli sarjan käytettävissä oleviin varoihin nähden selvästi liian paljon.

Alkuperäinen käsikirjoitus sai sen lukeneilta vuolaita ylistyssanoja. Esimerkiksi Star Trekin apulaistuottaja Bob Justman kirjoitti John D. F. Blackille lähettämässään muistiossa: ”Epäilemättä tämä on paras ja kauneimmin kirjoitettu käsikirjoitus, jonka olemme tähän mennessä saaneet tai jonka tulemme todennäköisesti koko tämän kauden aikana saamaankaan. Jos kerrot tämän Harlanille, tapan sinut.” Yleinen mielipide kuitenkin oli, että sellaisenaan tarina ei ollut niinkään Star Trek -muotin mukainen vaan soveltuisi luonteeltaan paremmin antologiasarjoihin, joita edustavat esimerkiksi sarjat Äärirajoilla tai Hämärän rajamailla. Justman kertoi Ellisonin kommentoineen arvioita tuotantokulujen nousemisesta liian korkeiksi sanomalla, että tämän jakson kuvaaminen maksaa vain 98 senttiä.

Ensimmäisen luonnoksen jälkeen käsikirjoituksesta tehtiin useita uusia versioita. Desilulle saapui 15. elokuuta 1966 Ellisonin lähettämä ”muutettu lopullinen luonnosversio”, jota seurasi saman vuoden joulukuussa valmistunut ”toinen muutettu lopullinen luonnos”. Niiden välillä Steve Carabatsos oli yrittänyt muotoilla käsikirjoitusta uuteen asuun saamiensa ohjeiden mukaisesti, mutta hänen tekemänsä työn hylkäsivät sekä Star Trekin tuottajat että Ellison. Toisen luonnoksen Ellison kirjoitti ilman rahallista korvausta, koska hänen nähdäkseen Carabatsos ei ollut tehnyt oikeutta alkuperäismateriaalille. Ellison myös tajusi lukemiensa muistioiden perusteella, että muutokset olivat välttämättömiä, jotta jaksoa päästäisiin kuvaamaan.

Eräs syy siihen, että Ellisonilta kului ”toisen muutetun lopullisen luonnoksen” valmiiksi saamiseen lähes neljä kuukautta, oli hänen osallistumisensa Science Fiction Writers of American kampanjaan, jonka tavoitteena oli ”pelastaa Star Trek”. Lisätekijöitä viivästyksen taustalla olivat Ellisonin työt muissa televisiosarjoissa ja mahdollisesti hänen haluttomuutensa muuttaa alkuperäistä tarinaa. Pelastamiskampanja syntyi sen jälkeen, kun NBC:n oli kerrottu aikovan lakkauttaa sarjan Nielsen-mittauksissa saatujen liian pienien katsojalukujen takia. Näihin aikoihin Ellisonin ja Roddenberryn väliset suhteet olivat vielä hyvät. Niinpä Roddenberryn ehdotuksesta Ellison kokosi yhteen ryhmän tunnettuja tieteis- ja fantasiakirjallisuuden henkilöitä, joita olivat muun muassa Philip José Farmer, Poul Anderson, Isaac Asimov, Robert Bloch, Richard Matheson sekä Frank Herbert, ja lähetti ryhmän nimissä tuhansille ihmisille kirjeitä, joissa heitä kannustettiin osallistumaan sarjan jatkumisen hyväksi perustettuun kampanjaan kirjoittamalla NBC:lle, mainostajille ja muille tahoille, jotka voisivat vaikuttaa asiaan. Ellisonin tässä yhteydessä lähettämien kirjeiden määrä oli yhteensä viisi tuhatta.

Ellison on myöhemmin kertonut jälkikäteen ajatellen uskovansa, että väite, jonka mukaan NBC harkitsi tuossa vaiheessa Star Trekin lakkauttamista, oli itse asiassa Roddenberryn liikkeelle laskema huhu. Kampanjan ansiosta Ellison sai Roddenberryltä henkilökohtaisen kiitossähkeen, jonka sanoma oli sama kuin muille Science Fiction Writers of America -komitean jäsenille lähetetyissä sähkeissä. Syy NBC:n päätökseen jatkaa sarjaa saattoi kuitenkin kampanjan sijaan olla se, että NBC huomasi Star Trekin olevan alhaisista maanlaajuisista katsojaluvuistaan huolimatta väreissä seuratuista televisiosarjoista kaikkein katsotuin. Sen sijaan suosituimpien sarjojen tapauksessa katsojamenestykseen ei tuolloin ollut vaikutusta sillä, seurattiinko niitä väreissä vai mustavalkoisena. Asialla oli merkitystä NBC:lle sen vuoksi, että sen emoyhtiö oli väritelevisioita myyvä RCA.

Käsikirjoituksen seuraavan hyväksytyn version muutoksista vastasi tuottaja Gene L. Coon, joka yksinkertaisti juonen rakennetta. Sitä ennen Ellison oli jo itse korvannut huumeiden parissa puuhanneiden Le Becquen ja Beckwithin hahmot McCoylla, jonka toiminta kumpusi vahingossa tapahtuneesta yliannostuksesta.

Erityisen suuri rooli käsikirjoituksen muokkaamisessa oli D. C. Fontanalla, joka oli Ellisonin ystävä ja suuri ihailija. Fontana muun muassa lisäsi Kirkin ja Edith Keelerin välisen suhteen romanttista sävyä. Hän myös laajensi Spockin varaosista rakentaman teknologisen laitteen merkitystä tarinassa. Fontanan versio valmistui tammikuun 1967 loppupuolella. Siinä vaiheessa apulaistuottaja Bob Justman oli edelleen huolissaan odotettavissa olevista tuotantokustannuksista. Erityisen paljon Justmania kuitenkin harmitti se, että hänen mielestään alkuperäiskäsikirjoituksen ”erityinen taika” ja Ellisonin kirjoitustyylin parhaat ominaisuudet oli kadotettu. Justman piti Fontanan versiota silti varsin hyvänä Star Trek -materiaalina. Roddenberry teki siihen vielä muutoksia, mutta ne eivät olleet kokonaisuuden kannalta kovin oleellisia.

Jakson tuotanto tapahtui helmikuussa 1967. Ellison katsoi, että monien vaiheiden ja kaikkiaan viiden eri käsikirjoittajan muokkausten kautta syntyneessä lopputuloksessa hänen alkuperäinen näkemyksensä oli mitätöity.

Televisioversion juoni

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

DeForest Kelley näytteli jaksossa menneisyyteen siirtyvää McCoyta.

Itseensä vahingossa sata kertaa normaalia suuremman annoksen cordrazine-lääkeainetta piikittänyt tohtori McCoy (DeForest Kelley) joutuu harhojen valtaan ja siirtyy menneisyyteen 1930-luvun New Yorkiin Ikuisuuden suojelijaksi (engl. The Guardian of Forever) kutsutun elävän aikaportin välityksellä. Siellä ollessaan hän muuttaa Maan historiaa, minkä seurauksena U.S.S. Enterprise -avaruusalus katoaa olemasta. Siksi myös Kirk ja Spock matkustavat menneisyyteen ajankohtaan, josta on vielä joitakin päiviä siihen, kun McCoy saapuu muuttamaan historiaa. Parivaljakkoa auttaa sosiaalityöntekijä Edith Keeler, johon Kirk rakastuu. Spock saa selville, että mikäli McCoyn sallitaan pelastaa Keeler kuolemasta auto-onnettomuudessa, Keelerin perustaman rauhanliikkeen vaikutuksesta Yhdysvaltojen mukaantulo toiseen maailmansotaan viivästyy ja Natsi-Saksa onnistuu voittamaan sodan kehittämänsä ydinaseen turvin. Niinpä Kirk estää yrityksen pelastaa Keeler, ja omaan aikaansa palaava kolmikko havaitsee asioiden palanneen takaisin normaaliin järjestykseen.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Kiistat

Käsikirjoitukseen tehdyt muutokset saivat Harlan Ellisonin raivostumaan. Apulaistuottaja Bob Justman kertoo kirjassa Inside Star Trek: The Real Story, että hän sai 3. helmikuuta 1967 Harlan Ellisonin agentilta kirjeen, jossa pyydettiin muuttamaan Ellisonin nimi Rajalta toiselle -jakson yhteydessä Cordwainer Birdiksi. Cordwainer Bird on salanimi, jota Ellison käyttää sellaisissa tapauksissa, joissa hän kokee, että jokin hänen teoksensa on muokattu tunnistamattomaan muotoon. Roddenberry ei kuitenkaan halunnut sallia tätä, sillä se olisi merkinnyt selkeää takaiskua sarjan maineelle. Tilanne aiheutti paljon hämminkiä, kunnes Ellison lopulta suostui oikean nimensä käyttämiseen. Eräs erikoinen yksityiskohta oli se, että 21. maaliskuuta 1966 tehdyn ensimmäisen tarinahahmotelman Ellison oli piloillaan allekirjoittanut nimellä Cordwainer Bird.

Jaksoon liittyvän riitelyn seurauksena henkilösuhteet Ellisonin ja Roddenberryn välillä tulehtuivat. Ellison ajautui sanasotaan myös Kirkiä näytelleen William Shatnerin kanssa ja sydämistyi tapahtumista niin paljon, ettei halunnut olla enää missään yhteydessä Star Trekin tekijöihin. Lopulta vuonna 1996 häneltä ilmestyi White Wolf Publishingin julkaisema kirja, joka sisältää alkuperäisen version jakson käsikirjoituksesta sekä Ellisonin ja tuotannossa mukana olleiden näyttelijöiden näkemyksiä aiheesta.

Roddenberryn ja Ellisonin väliseen taisteluun liittyi myös se, että vaikka ensin mainittu antoi aluksi The City on the Edge of Foreverin käsikirjoituksesta täyden tunnustuksen Ellisonille, Roddenberry ei myöhemmin voinut enää sietää sitä, että yleisesti sarjan parhaana pidetty jakso ei ollut syntynyt hänen oman luovan työpanoksensa tuloksena. Niinpä Roddenberry alkoi esittää antamissaan haastatteluissa ajatuksia, joiden mukaan hän itse oli ollut tarinan varsinainen henkinen isä ja muun muassa pohjannut Edith Keelerin hahmon niihin muistikuviin, joita hänellä oli omasta isästään. Roddenberry myös kertoi näkemyksenään, että hän oli pelastanut Ellisonin ”onnettomasti tunaroidun yrityksen” kirjoittamalla sen uusiksi, jotta jakson kuvaamisesta tuli ylipäänsä mahdollista. Yksi Roddenberryn levittämistä virheellisistä väitteistä oli se, että alkuperäisessä käsikirjoituksessa Scotty toimii huumediilerinä. Todellisuudessa kyseinen hahmo ei esiinny siinä lainkaan, vaan laitonta ”Jewels of Sound” (suom. äänen jalokivet) -nimistä narkoottista ainetta kaupittelee henkilö nimeltä Richard Beckwith. Televisioversion tarinassa monet Beckwithiin liittyvät juonenkäänteet siirrettiin tohtori McCoylle.

Harlan Ellison on moittinut Star Trekiin liittyvää kulttuuriteollisuutta happamaan sävyyn pelkästään rahan perässä juoksemisesta, mistä on hänen mukaansa seurannut muun muassa ”tylsiä jatkosarjoja” ja ”ääliömäisiä tietokilpailukirjoja”. 13. maaliskuuta 2009 Ellison haastoi CBS Paramountin oikeuteen syyttäen yhtiötä siitä, ettei se ollut maksanut hänelle kuuluneita korvauksia jakson kaupallisesta hyödyntämisestä. Aiheesta tehtyjä tuotteita ovat muun muassa mukit, joiden kyljessä olevat kuvat portin edessä seisovista Kirkistä ja Spockista katoavat näkyvistä astian täyttyessä kuumalla nesteellä ja palaavat takaisin näkyviin mukin tyhjentymisen jälkeen, t-paidat, kirjasarja sekä puhuva joulukuusiornamentti. Haasteen yhteydessä Ellison kommentoi asiaa sanomalla, että tässä tapauksessa kysymys ei ole periaatteesta vaan rahasta, ja lisäsi: ”Maksakaa minulle!” Lokakuussa 2009 uutisoitiin, että hän ja CBS Paramount olivat saaneet sovittua kyseisen kiistan, ja Ellison kertoi olevansa lopputulokseen tyytyväinen.

Lähteet

• Block, Paula M.: Star Trek: The Original Series 365. New York: Abrams, 2010. ISBN 978-0-8109-9172-9. (englanniksi)

• Dillard, J. M.: Star Trek: Where No One Has Gone Before: a History in Pictures. New York: Pocket Books, 1996. ISBN 0-671-00206-6. (englanniksi)

• Solow, Herbert F. & Justman, Robert H.: Inside Star Trek: The Real Story. New York: Pocket Books, 1997. ISBN 0-671-00974-5. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Rajalta toiselle Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Kahden minuutin ote jaksosta CBS.comissa (videokatkelmaa edeltää noin puolen minuutin mainos) (englanniksi)