Raimo Lahti (kaupunginjohtaja)

suomalainen kaupunginjohtaja

Raimo Lahti (4. toukokuuta 1959 Jokioinen19. marraskuuta 2014 Hyvinkää[1]) oli Hyvinkään kaupunginjohtaja vuodesta 2007 kuolemaansa asti. Hän toimi jo aiemmin Hyvinkään väliaikaisena kaupunginjohtajana.[2]

Lahti työskenteli Tampereen yliopiston tutkijana vuosina 19861988, Porin kaupungin erityisaluesuunnittelijana 1988–1990, Parkanon kaupunginkamreerina 1990, Kokemäen elinkeinoasiamiehenä 1990–1999, Kuusankosken talousjohtajana 1999–2003 ja Hyvinkään talousjohtajana 20032006 ja Hyvinkään apulaiskaupunginjohtajana 20062007. Hän toimi jonkin aikaa myös Hyvinkään Palloseuran puheenjohtajana.[3] Hän oli koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta.[4]

Ennen uraansa kunnallispolitiikassa Lahti kouluttautui lihakauppamestariksi ja työskenteli elintarvikeliikkeissä.[1]

Vuoden 2012 lopulla Lahdella diagnosoitiin pahanlaatuinen aivokasvain.[5] Se leikattiin tammikuussa 2013, ja Lahti palasi sairauslomalta töihin kesäkuussa 2013.[6] Syöpä aiheutti kuitenkin lopulta Lahden kuoleman marraskuun 19. päivän vastaisena yönä 2014. Lahden perheeseen kuuluu vaimo ja poika.[1]

Lähteet muokkaa