Radiumtytöt (eng. Radium Girls) oli joukko noin 1920-luvulla Yhdysvalloissa tehtaassa työskenteleviä naisia, jotka saivat työnsä vuoksi radiumin käsittelystä säteilymyrkytyksen. Naiset maalasivat tehtaassa kelloja pimeässä hohtavalla, radiumia sisältävällä maalilla.

Radiumtyttöjä työskentelemässä tehtaassa

Naisille oli kerrottu maalin olevan harmitonta ja että heidän pitäisi kostuttaa maalipensseliä huulillansa ennen kellojen maalaamista, jotta jälki olisi tarkkaa. Tästä syystä he usein saivat elimistöönsä tappavan määrän radiumia. Osa naisista käytti hohtavaa maalia myös huulipunana ja kynsilakkana, sekä maalasivat sillä joskus jopa hampaansa.

Osa New Jerseyssä työskennelleistä naisista haastoi työnantajansa oikeuteen saatuaan oletetusti oireita tekemästään työstä, mutta he hävisivät oikeudessa. Illinois’ssakin työskennelleet naiset haastoivat työnantajansa, ja voittivat jutun vuonna 1938.

United States Radium Corporation ja Radium Dial Company

muokkaa

The United States Radium Corporation

muokkaa

The United States Radium Corporation tuotti pimeässä hohtavia kelloja sotilaille maailmansotien aikoina. Yritys palkkasi naisia käsittelemään radioaktiivista radiumia, ja antoi heidän käsitellä sitä ilman minkäänlaisia turvavarusteita siitä huolimatta, että radioaktiivisen säteilyn terveysvaikutukset tiedettiin jo.

 
Pimeässä hohtavan maalin mainos vuodelta 1921.

USA:ssa ja Kanadassa palkattiin yhteensä jopa 4 000 naista maalaamaan kelloja. Naiset maalasivat yli 200 kelloa päivässä kostuttaen pensseliä huulillansa useita kertoja yhtä kelloa maalatessa. Koska radiumia sisältävän maalin haittavaikutuksista ei kerrottu, naiset maalasivat sillä kehoaan huvin vuoksi. Moni tehtaan työntekijä sairastui ja osa kuoli radiumin takia. Radiumin takia kuolleiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä.

Radium Dial Company

muokkaa

Myös Radium Dial Companyn työntekijät maalasivat kelloja. Yritys perustettiin U.S. Radium Co:ta myöhemmin, ja sinne palkatut työntekijät eivät vielä olleet tietoisia New Jerseyssä tapahtuneista kohuja nostattaneista oikeusjutuista. Kun Radium Dial Co:n naiset kuulivat jutuista ja kyseenalaistivat radiumin turvallisuuden, vakuuttelivat työnantajat heitä siitä, että New Jerseyn naisten oireet eivät johtuneet radiumista.

Säteilysairaus

muokkaa

Tehtaan työntekijät kärsivät useista sairauksista kuten anemiasta, nekroosista eli solukuolemasta etenkin leuassa, sekä luiden heikkenemisestä. Tehtaat kielsivät työntekijöiden sairauksien johtuvan altistumisesta radiumille, ja useat lääkärit sekä hammaslääkärit salasivat tietoja yritysten pyynnöstä. Lääkäreiden pyydettiin kertomaan sairauksien ja kuolemien johtuvan muista syistä kuten sukupuolitaudeista, etenkin kupasta. Seksitaudit olivat pahamaineisia siihen aikaan, ja syyttämällä naisia niistä yritettiin samalla tahrata heidän mainettaan.

Kun radiummaalin keksijä Sabin A. Von Sochocky sairastui itsekin radiumin takia, hän alkoi tukea tehtaiden naisia heidän lakijutuissaan. Hän kuoli vuonna 1928 ja oli 16. tiedetty radiumin takia kuollut.

Lähteet

muokkaa

https://www.damninteresting.com/undark-and-the-radium-girls/