Avaa päävalikko

Radio Kuku (viroksi Raadio Kuku [kukku] tai Kuku Raadio) on virolainen radioasema. Radio Kuku oli Viron ensimmäinen yksityinen radioasema ja se aloitti lähetyksensä vuonna 1992 Tartossa. Kanavan ohjelmisto on suunnattu pääosin koulutetulle väestölle ja Radio Kuku onkin pysynyt Viron julkisen palvelun radiokanavien pääkilpailijana.[1]

Radio Kuku oli Neuvostoliiton jälkeisen ajan Viron ensimmäinen yksityisesti omistettu ja poliittisesti riippumaton radiokanava. Kanavan perustivat media-alan liikemies ja myöhemmin poliitikkona toiminut Rein Lang sekä Eesti Ekspressin, Viron ensimmäisen poliittisesti itsenäisen sanomalehden perustajana tunnettu Hans H. Luik.[1] Radioaseman omisti Trio-niminen yritys ja sillä oli vuoden 1993 alkupuolella, tasan vuosi perustamisen jälkeen, 26 vakituista työntekijää ja viitisenkymmentä freelanceria[2].

Raadio Kuku 2010-luvun lopullaMuokkaa

”Ajattelevan ihmisen radioksi” itseään kutsuva Kuku kertoi vuonna 2019 olevansa yksi harvoista yksityisistä radioasemista Euroopassa, joka keskittyy uutisiin ja yhteiskunnallisiin ohjelmiin musiikin ohella. Kuku lähettää juonnettua ohjelmaa arkisin klo 6–19. Tiheiden lyhyiden uutislähetysten lisäksi kello 12–13 ja 17–17.30 lähetetään pidempi uutislähetys.[3]

Talvella 2014 Kukulla oli 144 000 säännöllistä kuulijaa, ja se oli Viron suosituin yksityinen radioasema vironkielisen väestön keskuudessa. Kukun aamu- ja iltapäiväohjelmaa kuulee säännöllisesti lähes 80 000 ihmistä. Lähes 40 prosenttia Kukun kuuntelijoista on korkeakoulutettuj ja 60 prosenttia asuu kaupungeissa.[3]

Raadio Kuku kuuluu Postimees-konserniin. Sen muita radioita ovat nuorille suunnattu MyHits, vain virolaista musiikkia soittava Raadio Elmar sekä venäjänkieliset DFM ja Narodnoe Radio.[3][4]

LähteetMuokkaa

  1. a b O'Connor, Kevin: Culture and customs of the Baltic states, s. 154. Greenwood Publishing Group, 2006. ISBN 9780313331251. Google book (limited preview) (viitattu 6.11.2009). (englanniksi)
  2. Kaupallinen radioasema juhli Virossa. Helsingin Sanomat, 2.3.1993, s. 24.
  3. a b c Raadio mõtlevale inimesele! kuku.postimees.ee. Viitattu 15.7.2019. (viroksi)
  4. Radio postimeesgrupp.ee. Viitattu 15.7.2019. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä radioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.