Rachel Nichols

Rachel Emily Nichols (s. 8. tammikuuta 1980 Augusta, Maine) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja entinen malli. Nichols ryhtyi malliksi opiskellessaan Columbia Universityssä 1990-luvun lopulla. Hän siirtyi vähitellen näyttelemään televisiossa ja elokuvissa 2000-luvun alussa; hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli romanttisessa draamassa Syksy New Yorkissa, jonka jälkeen hän sai yhden jakson roolin neljännen tuotantokauden Sinkkuelämää –sarjasta. Hänen ensimmäinen iso roolinsa oli elokuvassa Tosinuija ja vielä nuijempi.

Rachel Nichols
Nichols vuonna 2012.
Nichols vuonna 2012.
Henkilötiedot
Koko nimi Rachel Emily Nichols
Syntynyt 8. tammikuuta 1980 (ikä 40)
Yhdysvallat Augusta, Maine
Näyttelijä
Aktiivisena 2000–
Merkittävät roolit Jessica
(Tosinuija ja vielä nuijempi)
Rachel Gibson
(Alias)
Scarlett
(G.I. Joe: The Rise of Cobra)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Hänen tunnetuin roolinsa lienee Rachel Gibson sarjassa Alias sekä Kiera Cameron sarjassa Continuum. Hän on näytellyt myös muun muassa elokuvissa The Amityville Horror, The Woods, P2 ja G.I. Joe: The Rise of Cobra sekä televisiosarjoissa Criminal Minds – FBI-tutkijat

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.