Pykriitti
Pykriitti on puukuiduista, kuten sahanpuruista ja/tai selluloosasta, kuten paperi (~14 paino-%) sekä jäästä (~86 paino-%) valmistettu komposiittimateriaali.

Pykriitti on tavallista jäätä kovempaa eikä pirstoudu yhtä helposti siihen kohdistetusta iskusta. Pykriitin pienen lämmönjohtavuuden vuoksi se on hitaasti sulavaa. Pykriittiä voidaan muokata haluttuun muotoon ennen jäädytystä. Jäätyessään pykriitti laajenee. Yli –15 °C lämpötilassa pykriitti vajoaa oman painonsa alla.[1]
Nimensä pykriitti on saanut brittiläisen keksijän Geoffrey Pyken mukaan. Pyke ideoi toisen maailmansodan aikana valtavaa, pykriitistä valmistettua Habakkuk -lentotukialusta. Idean mukaan alusta olisi sen valtavan koon ja pykriitin ominaisuuksien vuoksi ollut hankala upottaa. Prototyyppi rakennettiin vuonna 1943 – varsinaista alusta ei koskaan käytetty.[2]
Alankomaalaisen Eindhovenin teknillisen yliopiston tutkijat ja opiskelijat rakensivat talvella 2013–2014 Pohjois-Karjalan Juuan kuntaan pykriitistä siihen saakka maailman suurimman jääkupolin. Kupoli liittyi hankkeeseen, jossa tutkittiin pykriitin käyttöä rakentamisessa. Rakennelma oli läpimitaltaan 30 metriä ja korkeudeltaan 10 metriä. Valmistukseen käytettiin kookasta ilmatäytteistä muottia.[3][4] Seuraavana talvena hanke sai jatkoa, kun pykriitistä rakennettiin Barcelonan Sagrada Família -katedraalin torneja jäljitteleviä pykriittitorneja.[5]
-
Alankomaalaisia rakennustekniikan tutkijota ja opiskelijoita rakentamassa pykriittijääkupolia Pohjois-Karjalan Juuassa (12/2023-1/2014).
-
Pykriittikupoli kiinnosti yleisöä.
-
Sisänäkymä pykriittikupolista (1/2014).
-
Pyrkiitistä rakennettuja, Barcelonan Sagrada Família -katedraalin tornien pienoismukaelmia (1/2015).
Lähteet
muokkaa- ↑ The Telegraph, Max Perutz OM
- ↑ Pykrete – Ice ships in the rockies!
- ↑ Maailman suurimpaan jääkupoliin jonotetaan Juuassa Is.fi. 18.1.2014. Viitattu 14.2.2021.
- ↑ Anu Rummukainen: Seuraa maailman suurimman jääkupolin rakentamista 10.1.2014. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 8.2.2025. (englanniksi)
- ↑ Tarja Laitinen: Seuraa maailman suurimman jääkupolin rakentamista 4.2.2015. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 8.2.2025. (englanniksi)