Puunhiilto on puun kuivatislausta, jossa syntyy puuhiiltä, tervaa, tärpättiä, etikkahappoa ynnä muuta. Puunhiillossa käytettiin aikaisemmin miilua ja tervanpolttoa mutta sittemmin on ruvettu käyttämään umpinaisia hiiltouuneja eli retortteja, joissa myös sivutuotteet voidaan saada hyvin talteen. Puunhiillossa saadaan puuhiiltä eli syttä noin 30–40 prosenttia kuivan puun painosta. Sydessä on 80–90 prosenttia hiiltä ja noin 1 prosentti palamatonta tuhkaa. Puuhiiltä käytetään poltto- ja pelkistysaineena metallurgiassa sekä kimröökin ja aktiivihiilen valmistukseen. Toinen puuhiilen tuote on terva, jota saadaan 6–8 prosenttia puun painosta; tervaskannosta voidaan saada tervaa jopa 20 prosenttia.[1]

Miilunpolttaja, Helene Schjerfbeckin maalaus vuodelta 1882

Lähteet

muokkaa
  1. Facta 2001, 13. osa, p. 324. WSOY 1985.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Talvitie, Yrjö: Puun hiilto ja hartsin valmistus. WSOY 1924.
  • Valmari, Johannes – Vainio, Viljo: Puun hiilto: Uusi tulolähde metsistä. Suomen metsänhoitoyhdistys Tapion käsikirjasia, 4. Suomen Metsänhoitoyhdistys Tapio, 2. laaj. p. 1913.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.