Putti Puuhkajasaarella
Putti Puuhkajasaarella on Marjatta Kurenniemen kirjoittama lastenromaani. Se julkaistiin vuonna 1989, ja sen on kuvittanut Maija Karma.
| Putti Puuhkajasaarella | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Marjatta Kurenniemi |
| Kuvittaja | Maija Karma |
| Kieli | suomi |
| Genre | saturomaani |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1989 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 172 |
| ISBN | 951-0-15737-6 |
| Sarja: Onneli ja Anneli | |
| Edeltävä | Putti ja pilvilaivat |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Kirjan päähenkilö on Onneli ja Anneli -kirjoista tuttu Putti Vaaksanheimo. Myös tässä kirjassa, kuten sarjan kahdessa edellisessä osassakin, yhtenä teemana on luonnonsuojelu. Kasvit eivät voi hyvin saastumisen takia, ja lisäksi koko Kissanmintun kaupunki on vaarassa tuhoutua energiayhtiön patohankkeen vuoksi.
Juoni muokkaa
Herra Vaaksanheimo järjestelee kotinsa kirjastossa isosetä Valdemar Vähätyisen arkistoja. Hän löytää Valdemarin kirjoittamia muistiinpanoja, joissa kerrotaan puuhkajista. Kirjoitus tuntuu kuitenkin jääneen kesken, eikä herra Vaaksanheimo oikein pääse perille, mitä nämä puuhkajat ovat. Herra Vaaksanheimo tulee vahingossa tönäisseeksi kirjastossa olevaa penkkiä, ja seinän ja penkin välistä lattialle putoaa huilu. Hän kokeilee huilua, joka soittaa merkillistä säveltä. Hetken kuluttua pihalle ilmestyy kuin tyhjästä puu, joka ei ole ollut siinä aiemmin. Herra Vaaksanheimo menee ulos tutkimaan puuta. Puulla onkin nokka, ja se tempaisee herra Vaaksanheimon mukaansa. Tämä puu tai ehkä lintu lentää herra Vaaksanheimo kyydissään tuntemattomaan ilmansuuntaan.
Herra Vaaksanheimon kyyditsijä on puuhkaja Puuhuu. Se laskeutuu lopulta vihreälle saarelle, jossa heitä vastassa on pieni, vihreäpartainen mies. Esittelyjen jälkeen käy ilmi, että pienet herrat ovat sukua toisilleen. Saaren asukas on herra Vaaksanheimon kauan kadoksissa ollut eno Vartti Vähätyinen. Herra Vaaksanheimon löytämä huilu on kuulunut isosetä Valdemarille, joka alun perin löysi kahdeksannessa valtameressä sijaitsevan Puuhkajasaaren. Puuhuu on puuhkajista ainoa, joka tuntee reitin ja se lentää pois saarelta vain kuullessaan huilun soivan.
Isosetä Valdemar oli keksijä ja taitava kemisti. Saarelta hän löysi uuden alkuaineen, jonka nimesi valdemariiniksi. Valdemariini auttaa kasveja kasvamaan ja poistaa saasteita ilmasta sekä vedestä. Vartti on parannellut Valdemarin keksintöä, josta olisi nyt apua saastuneen luonnon elvyttämiseksi. Aine olisi vain jollain konstilla saatava kuljetettua saarelta. Puuhuun jalkaan päätetään kiinnittää viesti, ja sitten on vain odotettava, että joku Ruusukujalla löytää herra Vaaksanheimon kirjastoon jättämän huilun ja soittaa sitä. Huilun löytää Vekotiitus, ja Puuhuu tulee noutamaan häntä. Salaa Vekotiituksen puuhia seurannut Putti hyppää myös mukaan.
Vekotiituksella on huilu mukanaan ja he keksivät suunnitelman, jonka avulla kuljettaa valdemariinia puuhkajien selässä kohti isojen maata. Vanhassa tehdasrakennuksessa alkaa valdemariiniliuoksen valmistus, mutta ongelmaksi muodostuu, kuinka aine saataisiin levitettyä luontoon. Putti keksii, että apua voitaisiin pyytää hänen ystäviltään pilvikansan joukossa. Lopulta pilvilaivat lastataan valdemariiniliuoksella ja maahan saadaan luontoa puhdistavaa ja parantavaa sadetta.
Vartti-eno alkaa kuitenkin kaivata takaisin rauhalliselle saarelleen. Vaaksanheimon perhe päättää myös, että heidän olisi parempi asua Puuhkajasaarella kuin isojen ihmisten joukossa. Puuhuu kuljettaa koko joukon saarelle. Kutsuhuilu jätetään Vekotiituksen haltuun, jotta hän voi tarvittaessa kutsua Puuhuun kyyditsemään Vartin luokseen. Huilu tuleekin ennen pitkää tarpeeseen, kun energiayhtiö ilmoittaa raivaavansa koko Kissanmintun kaupungin matalaksi patohankkeen tieltä. Sitä ennen Putti ja hänen pikkusiskonsa Mini ehtivät kokea jännittäviä seikkailuja Puuhkajasaarella sekä sen naapurisaarella, jossa elävät viimeiset dinosaurukset.