Puhelinkioski
Puhelinkioski, arkikielessä usein puhelinkoppi, on julkisella paikalla oleva maksullinen puhelin. Puhelinkioskit ovat yleensä lasiseinäisiä ja alumiinirunkoisia koppeja, jotka on varustettu lankapuhelimella ja puhelinluettelolla. Puhelut maksettiin puhelinkioskeissa alkujaan kolikoilla, mutta myöhemmin nämä puhelinkioskit korvattiin puhelukorteilla toimivilla.[1]
.jpg)
Historia muokkaa
Ensimmäinen kioski avattiin tiettävästi vuonna 1878 Yhdysvaltain Connecticutissa. Yleisiksi ne tulivat kuitenkin teollisuusmaissa vasta 1910-luvulla, ja esimerkiksi Suomen ensimmäinen puhelinkioski otettiin käyttöön vuonna 1912.[2][3] Matkapuhelimien yleistyttyä puhelinkioskien tarpeellisuus ja käytännöllisyys ovat laskeneet lähes kaikkialla, eikä niitä ole Suomessa käytössä enää lainkaan. Helsingissä puhelinkoppeja oli 1990-luvulla noin 900 kappaletta, mutta vuonna 2006 enää 200.[4] Vuonna 2007 oli luovuttu jo lähes kaikista puhelinkioskeista, ja viimeisetkin purettiin vuonna 2009.[5][6]
Käyttö muokkaa
Puhelinkioskit olivat aikoinaan olennainen osa populaarikulttuuria, ja ne esiintyivät televisiosarjoissa ja elokuvissa.[7] Erityisen tunnettuja olivat Ison-Britannian punaiset puhelinkioskit.[8] Puhelinkioskit joutuivat helposti ilkivallan kohteiksi, ja esimerkiksi niiden ikkunoita ja puhelinkojeita rikottiin säännöllisesti.[9]
Puhelinkioskien muotoilu vaihteli eri aikoina. Suomen ensimmäiset puhelinkioskit olivat rustiikkisia ja koristeellisen muotoisia. Myöhemmin siirryttiin alumiinirunkoisiin ja lasiseinäisiin kioskeihin, jotka lopulta jäivätkin kaikkein yleisimmäksi malliksi. Puhelinkioskien käytöstä poistamisen jälkeen moni niistä on päätynyt uudenlaiseen käyttöön: joko siinä olevat raaka-aineet on käytetty uudestaan tai sitten kioskista on tehty esimerkiksi varasto, sadesuoja tai taideteos.[4][10][11]
Joissain maissa muodostui 1950-luvun lopussa muoti-ilmiöksi yrittää ennätyksiä, joissa mahdollisimman monta ihmistä ahtautui yhteen puhelinkoppiin samanaikaisesti.[12]
Lähteet muokkaa
- ↑ Sempler, Kaianders: Det våras för mynttelefonen. Ny Teknik, 7.11.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.7.2013. (ruotsiksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Historischer Kalender – 28. Jänner 28.1.2013. Der Standard. Viitattu 21.7.2013. (saksaksi)
- ↑ Puhelin ja lennätin Itella. Viitattu 21.7.2013.
- ↑ a b Erkkilä, Jorma: Viimeisetkin puhelinkioskit katoavat (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 4.10.2007. Viitattu 6.4.2023.
- ↑ Taulukko 3. Teleyritysten ylläpitämät yleisöpuhelimet vuosina 1990, 1995 ja 2000–2007 5.6.2008. Tilastokeskus. Viitattu 21.7.2013.
- ↑ Lähdetluoma, Markku: Lahden viimeistä puhelinkoppia vietiin Yle uutiset. 9.11.2009. Viitattu 21.7.2013.
- ↑ Cammorata, Nicole: Phone booth and pay phone scenes on screen The Boston Globe. Viitattu 21.7.2013.
- ↑ Millen, John: South China Morning Post, 10.9.2003. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.7.2013. (englanniksi)
- ↑ Dna poistaa puhelinkopit Lahdesta. Etelä-Suomen Sanomat, 20.4.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.2.2013.
- ↑ Roksa, Jarmo: Mihin katosivat suomalaiset puhelikioskit? iwriteinmargins.blogspot.fi. 4.1.2013. Viitattu 21.7.2013.
- ↑ Mustranta, Maria: Osta hyvä puhelinkoppi!. Ylioppilaslehti, 16.9.2005. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.7.2013.
- ↑ Higgins, Chris: Cramming People Into a Thing: A Photo History. Mental Floss. Viitattu 15.7.2014. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Puhelinkioski Wikimedia Commonsissa
- Payphones of the World (Arkistoitu – Internet Archive) 2600: The Hacker Quarterly -lehden kokoelma puhelinkoppien kuvia ympäri maailmaa