Pubivisa on pubissa tai baarissa pidettävä tietokilpailu. Kysymykset vaihtelevat aina yleistiedosta kulttuuriin. Pubivisoissa kilpaillaan yleisesti joukkueittain mutta myös henkilökohtaiset kilpailut ovat mahdollisia. Pubivisat ovat lähtöisin Englannista. Suomessa pubivisat yleistyivät ensimmäisenä Tampereella, jossa edelleenkin järjestetään lähes päivittäin useita visailuja.

Pubivisailun SM-kisat Viking XPRS -aluksella 2015.

Pubivisat Suomessa muokkaa

Pubivisoja järjestetään useissa Suomen kaupungeissa. Määrällisesti pubivisoja löytynee eniten Helsingistä, Tampereelta ja Oulusta. Järjestävänä tahona on useimmiten yksittäinen pubi, mutta myös kaupungissa toimiva tietokilpailuyhdistys voi toimia joitakin visoja koordinoivana organisaationa, kuten esimerkiksi Turussa Turun Tietokilpailuyhdistys pubien välisen Faktasiks-sarjan merkeissä. Useimmat pubivisat kilpaillaan yleistietovisoina mutta jotkut pubit järjestävät myös yksittäisten erikoisalojen kuten kulttuurin, musiikin, elokuvan, urheilun tai yksittäisen urheilulajin visoja. Suomen suurin pubivisajärjestäjä on Baaripähkinä, joka järjestää visoja lähes 100 ravintolassa ympäri Suomea.

Pubivisan kulku muokkaa

Jokaiselle osallistuvalle joukkueelle jaetaan kirjoituspaperia ja tarvittaessa ainakin yksi kynä. Visailun vetäjä kertoo aluksi visan säännöt ja aihealueet.

Kysymykset muokkaa

Visailun vetäjä esittää kysymykset useimmiten suullisesti yksi kerrallaan. Kysymykset jaetaan yleensä esimerkiksi viiden tai kymmenen kysymyksen sarjoihin, joiden välillä pidettävällä tauolla vetäjä tarkistaa vastaukset ja laskee pistetilanteen. Koko visailun kysymysmäärä on yleensä 15:n ja 30:n välillä. Kysymyksen esittämisessä voidaan käyttää apuna musiikkinäytteitä tai kuvia tai vaikkapa videonäytteitä, joita on käytetty muun muassa Turussa käydyissä elokuva-alan erikoisvisoissa.

Monissa visailupaikoissa visan vetäjällä on käytössään mikrofoni kuuluvuuden parantamiseksi ja oman äänensä säästämiseksi. Kysymykset toistetaan pyydettäessä. Silloin tällöin yleisö pyytää kysymyksiin tarkennuksia ja vetäjä harkintansa mukaan kertoo tällaiset lisävinkit kaikille joukkueille.

Pistelasku muokkaa

Tavallisin tapa laskea pisteitä on antaa yksi piste yhden kysymyksen oikeasta vastauksesta. Monissa visoissa jaetaan osittain oikeaan osuneesta vastauksesta osapisteitä. Joissakin pubeissa käytäntönä on järjestää visan loppupuolella niin sanottu kirikierros tai bonuskierros, jolla oikeasta vastauksesta saa tavanomaisen yhden sijasta kaksi pistettä mutta väärästä vastauksesta menettää pisteen tai kaksi, kun tavallisesti väärästä vastauksesta ei rangaista.

Joukkueet muokkaa

Kilpailun vetäjä voi rajoittaa visaan osallistuvien joukkueiden maksimikokoa mutta on myös visoja, joissa joukkueen kokoa ei ole rajoitettu. Joukkueiden kokoonpanoa ja nimeä voi vaihdella samankin pubin eri visojen välillä. Joissain pubeissa järjestetään pidempikestoisia (yksi kuukausi, puoli vuotta, jne.) sarjoja, joissa menestyminen vaatii saman joukkuenimen käyttämistä koko sarjan ajan.

Palkinnot muokkaa

Tavallisesti visan palkintona on juomaa, yleensä olutta, joka useimmiten on nautittava saman illan aikana. Joissain paikoissa jaetaan vielä lohdutuspalkinto arvonnalla. Palkinnot voivat olla myös konserttilippuja, majoituspalkintoja tai erikoisempia juomia.

Lähteet muokkaa