Psykohistoria

Psykohistoria on yhdistelmä psykologiaa, historiatiedettä, humanistisia tieteitä ja yhteiskuntatieteitä. Se tutkii historian miksi?-kysymyksiä, erityisesti eroja esitetyn tavoitteen ja todellisen käyttäytymisen välillä. Tutkimuskohteita ovat psykoelämäkerrat, lapsuus, ryhmädynamiikka, psyykkiset puolustusmekanismit, unelmat ja luovuus. Psykohistoria toimii yhdistäen psykologiaa, erityisesti psykoanalyysia yhteiskunta- ja humanististen tieteiden metodologiaan ymmärtääkseen yksilöiden, ryhmien ja valtioiden käyttäytymisen tunneperustaa menneisyydessä ja nykyajassa. Tutkimusta on tehty esimerkiksi lapsuuden, luovuuden, unelmien, perhedynamiikan, vaikeuksien voittamisen, persoonallisuuden teemojen sekä poliittisten ja valtionpäämiesten psykoelämäkertojen parissa.

Psykohistoria-termiä (engl. psycho-history) käytti tutkimuksellisesti ensimmäisenä tanskalais-saksalais-yhdysvaltalainen kehityspsykologi ja psykoanalyytikko Erik H. Erikson (1902-1994) vuonna 1958 kirjassaan Young Man Luther kuvaten sitä ihmisluonteen vaikutuksen tutkimiseksi historiassa. Myöhemmin psykohistoriasta on käytetty esimerkiksi luonnehdintoja motivaation tutkiminen historiatieteessä ja tiede motivaatiosta historiassa.[1]

Psykohistorian status ja asema tieteiden järjestelmässä on kiistanalainen. Psykohistorioitsijat pitävät sitä erillisenä tutkimusalana, jolla on omat menetelmänsä, tavoitteensa ja teoriansa, jotka asemoivat sen erilleen tavanomaisesta historiallisesta analyysista ja antropologiasta. Jotkut historioitsijat, yhteiskuntatieteilijät ja antropologit ovat esittäneet, että heidän tieteenalansa kuvaavat toiminnan psykologiset perusteet adekvaatisti eikä psykohistoria näin ollen ole itsenäinen tutkimusala.

William J. Gilmoren julkaisema alan bibliografia (1984) tuntee yli 4000 psykohistoriaan liittyvää tutkimusjulkaisua vuoteen 1981 mennessä.[2]

LähteetMuokkaa

  • Gilmore, William J.: Psychohistorical inquiry: A comprehensive research bibliography. New York: Garland Publishing, 1984. ISBN 0-8240-9167-1. (englanniksi)
  • Molari, Juha: Q-evankeliumi ja psykohistoria: Uuden testamentin eksegetiikan väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2009.

ViitteetMuokkaa

  1. Molari 2009, 5
  2. Molari 2009, 4, Gilmore 1984

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Ala, Juha: Suomi-neito ja suojelusikä: sortovuosien psykohistoriaa. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-766-8.
  • DeMause, Lloyd: Foundations of psychohistory. New York: Creative Roots, 1982. ISBN 0-940508-01-X. (englanniksi)
  • Elovitz, Paul H.: The Making of Psychohistory: Origins, Controversies, and Pioneering Contributors. New York, NY: Routledge/Taylor & Francis Group, 2018. ISBN 978-1-138-58748-9. (englanniksi)
  • Kivimäki, Ville: Battled nerves : Finnish soldiers’ war experience, trauma, and military psychiatry, 1941-44. doctoral dissertation, Åbo Akademi. Tampere: Juvenes Print, 2013. ISBN 978-952-93-2117-9. (englanniksi)
  • Matti O. Hannikainen, Mirkka Danielsbacka & Tuomas Tepora (toim.): Menneisyyden rakentajat: teoriat historiantutkimuksessa. Helsinki: Gaudeamus, 2018. ISBN 978-952-495-459-4.
  • Siltala, Juha: Sisällissodan psykohistoria. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23795-2.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Psychohistory