Protopunk

punkmusiikin varhainen muoto
(Ohjattu sivulta Proto punk)

Protopunk on käsite, joka viittaa sellaisiin 1960-luvun ja 1970-luvun alun rockyhtyeisiin, joiden musiikkia pidetään myöhemmän punkrockin esimuotona. Käsite on syntynyt jälkikäteen, eikä protopunk muodostanut yhtenäistä musiikillista ilmiötä. Yhtyeitä yhdisti ennen kaikkea provokatiivisuus ja epäsovinnaisuus.[1]

Protopunk
Alkuperä garage rock, rhythm and blues
Alkuperämaa Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat
Kehittymisen
ajankohta
1960-luku
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
punkrock, garage punk

Merkittävimmät protopunkiksi laskettavista yhtyeistä olivat kotoisin Yhdysvalloista ja Britanniasta. Protopunkyhtyeet toimivat innoittajina ja esikuvina Ramonesin, The Sex Pistolsin ja The Clashin kaltaisille yhtyeille, jotka kehittivät varsinaisen punkrockin.

Osa protopunkyhtyeistä muistutti myöhempää punkrockia musiikkinsa hurjuuden ja yksinkertaisuuden perusteella. Näiden yhtyeiden musiikkia voi pitää 1960-luvun garage rockin jatkokehityksenä. Joskus garage rock ja protopunk myös rinnastetaan toisiinsa. Toiset protopunkyhtyeet, kuten The Velvet Underground, ennakoivat punkia pikemminkin synkeillä ja makaabereilla laulunaiheillaan. Joidenkin protopunkyhtyeiden musiikissa esiintyi myös myöhemmälle punkille vieraita piirteitä, kuten pitkiä kitarasooloja.

Suurin osa brittiläisistä protopunkin edustajista ja amerikkalaisista ainakin The Stooges ja New York Dolls lähestyivät imagollisesti glam rock -tyyliä.

Protopunkiin liitetyt yhtyeet saivat tyypillisesti aktiiviuransa aikana mainetta vain kulttiyhtyeinä ja suhteellisen pienten underground-piirien suosikkeina. Varsinaisen punkin nousu 1970-luvun loppuvuosina kuitenkin kasvatti myös aikaisemman protopunkin suosiota. Useimmat protopunkiin yhdistetyt yhtyeet olivat tällöin jo lopettaneet toimintansa, mutta niiden levyistä otettiin nyt uusintapainoksia. Monet tunnetut protopunkyhtyeet on sittemmin nähty reunion-kiertueella.

Merkittäviä protopunkiin liitettyjä yhtyeitä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Protopunk (Arkistoitu – Internet Archive) osoitteessa Allmusic.com