Preussinsininen

kemiallinen yhdiste

Preussinsininen on epäorgaaninen kivennäisväri, joka keksittiin sattumalta Berliinissä 1704–1707. Värin syntetisoi kemisti Johann Jacob Diesbach.[2] Preussinsininen on ensimmäisiä keinotekoisia väriaineita.[3] Sen kemiallinen kaava on Fe4[Fe(CN)6]3

Preussinsininen
Pigment Berliner Blau.JPG
Tunnisteet
IUPAC-nimi rauta(II,III)heksasyanoferraatti(II,III)
Muut nimet rauta(III)ferrosyanidi
rauta(III)heksasyanoferraatti(II)
CAS-numero 14038-43-8
Ominaisuudet
Molekyylikaava Fe4[Fe(CN)6]3
Moolimassa 859,229 g/mol
Ulkomuoto tumman sinistä jauhetta
Tiheys 1,80 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen ei liukene
Preussinsinistä
Ferrosyanidi ioni, joka löytyy 'berliininsinisessä'. Huomaa hapetusaste +II ja kokonaisvaraus 4-.
Ferrisyanidi ioni, joka löytyy 'turnbullinsinisessä'. Huomaa hapetusaste +III ja kokonaisvaraus 3-.

Väristä käytetään useita nimiä, suomeksikin muun muassa kiinansininen, englanninsininen ja Diesbachin sininen. Väri valmistettiin perinteisesti rautakloridista tai rauta-alunasta ja keltaisesta verilipeäsuolasta. Se on hyvin pysyvä.[2]

Jo vuosisatojen ajan oli ollut puutetta sopivasta suhteellisen halvasta ja kestävästä sinisestä väripigmentistä, joten preussinsininen yleistyi nopeasti. Uutta väriä käytettiin suorastaan tuhlailevasti esineissä ja interiööreissä.[3] Väri oli taiteilijoiden käytössä 1720-luvulla, ja kului vielä parikymmentä vuotta kunnes se oli käytössä kaikkialla Euroopassa.[2]

Alkujaan 1700-luvulla teräväpartikkelinen väriaine oli täplikästä, mutta 1900-luvulla partikkelit olivat muuttuneet pyöreiksi ja väri tummemmaksi ja tasaisemmaksi.[2] Preussinsininen on voimakas väriaine erityisesti öljyvärinä, ja sitä myydään lisäaineilla jatkettuna jo työskentelyn ja värien sekoittamisen helpottamiseksi.[3]

Huolimatta siitä, että aineen molekyyli sisältää syanidi-ioneja, se on myrkytön, koska syanidi-ionit ovat sitoutuneet lujasti rautaioneihin. Aineesta tulee vaarallista, jos sitä käsitellään hapolla, koska silloin syanidi-ionit vapautuvat sidoksistaan.

Preussinsinistä käytetään talliumin ja radioaktiivisen cesiumin (enimmäkseen cesium-137) vastamyrkkynä.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Haynes, William M. (toim.): CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4-67. 97. painos. CRC Press, 2016. ISBN 9781439814628. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.12.2020). (englanniksi)
  2. a b c d Päivi Hintsanen: Preussinsininen Coloria.net. Viitattu 24.8.2010.
  3. a b c Kiljunen, Veikko: Taidemaalarin materiaalioppi, s. 44–45. Helsinki: Kustannus Oy Taide, 1996. ISBN 951-608-004-9.
  4. Facts About Prussian blue#Thallium & Cesium

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.