Porin taidekoulu

Porin taidekoulu on taiteen oppilaitos Porissa. Koulu perustettiin vuonna 1966 Porin Piirustuskoulu -nimellä kannatusyhdistyksen alaisena. Nimi muuttui taidekouluksi, kun siitä tuli Porin kaupungin ylläpitämä vuonna 1981.[1][2]

Porin taidekoululla on ollut monia vaiheita. Se aloitti iltakouluna ja toimi välillä päätoimisena päiväkouluna. Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median osaston aloitettua toimintansa taidekoulu siirtyi jälleen iltakouluksi, jossa opiskellaan neljänä iltana viikossa.

Tällä hetkellä Porin taidekoulu antaa kuvataiteen perusopetusta yli 16-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Iltalinja valmentaa kuvataiteen opintoihin muun muassa ammattikorkeakouluissa. [1]

Taidekoulu tekee yhteistyötä Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median osaston kanssa antamalla tiloja ja käyttöön. Yhteistyötä tehdään myös Porin lasten ja nuorten kuvataidekoulun kanssa.[1]

Taidekoulu toimii Porin keskustassa entisessä Kallelan koulussa lähellä pääkirjastoa. Taidekoulu on toiminut muun muassa Porin taidemuseon yläkerrassa.

Porin taidekoulussa ovat opiskelleet muun muassa Ilkka Lammi, Laura Lilja, Pasi Tammi, Samppa Törmälehto ja Tuomo Rosenlund. Porin taidekoulun rehtorina toimi Anne Koskinen vuosina 2001-2006. Hän käynnisti Taideteollisen korkeakoulun Porin visuaalisen kulttuurin erillisen laitoksen (myöh. Taiteen ja median osasto, nyk. Taiteen ja median laitos) toiminnan vuonna 2002 ja toimi laitoksen ensimmäisenä johtajana (myöh. dekaanina) vuosina 2002-2006. Vuosina 1992–2001 Porin taidekoulun rehtorina oli Eero Markuksela, aiemmin muun muassa Juho Karjalainen ja Pertti Ala-Outinen.[3]

LähteetMuokkaa

Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.