Pori Organ on vuodesta 2006 lähtien Porissa järjestetty urkumusiikkifestivaali. Sen pääkonserttipaikkana toimii Keski-Porin kirkko. Konsertteja on järjestetty myös muun muassa Käppärän pienessä kappelissa, Siikaisten kirkossa sekä Pyhän Ristin kirkossa Raumalla. Festivaalin järjestää Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä ja sen taiteellisena johtajana toimii urkutaiteilija Juhani Romppanen.

Keski-Porin kirkossa soitetaan saksalaisilla, vuonna 2007 valmistuneilla Paschen Kiel Orgelbaun uruilla, joita pidetään eräinä maailman parhaista 2000-luvulla rakennetuista ranskalaistyylisistä uruista.[1] Ne ovat houkutelleet festivaalin esiintyjiksi useita huippu-urkureita eri puolilta maailmaa. Vuoden 2012 Pori Organissa esiintyy muun muassa Pariisin toiseksi suurimman kirkon Saint-Sulpicen Cavaille-Coll-urkujen pääurkuri Daniel Roth.

Lähteet muokkaa

  1. Saksalaisromantiikkaa laulavasti uruilla 17.6.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.6.2012.

Aiheesta muualla muokkaa