Polyuretaani

Polyuretaanin yleinen synteesireaktio.

Polyuretaani (lyhenne PUR tai PU) on polymeeri, joka sisältää uretaaniryhmän -NH-CO-O-. Polyuretaania muodostuu isosyanaatin ja polyolin reaktiossa. Muodostuneen polyuretaanin ominaisuudet vaihtelevat valitun isosyanaatin ja polyolin mukaan. Polyuretaanin yleisin valmistusmuoto on vaahtomuovi, mutta myös vaahdottamattomalle polyuretaanille on useita käyttösovelluksia.

Polyuretaanin keksi vuonna 1937 Otto Bayer.[1] Yksi sen ensimmäisistä sovellutuksista oli Saksan armeijan laivaston pelastusliivi. 1960-luvulla polyuretaani syrjäytti muut eristeet kylmäkalusteissa ja mahdollisti kylmäketjun rakentamisen. 1970-luvulla polyuretaanin käyttö lämmöneristeenä yleistyi kaikkialla maailmassa.

KäyttöMuokkaa

Polyuretaanista valmistettuja tuotteita on lähes kaikkialla: siitä valmistetaan muun muassa patjoja, istuimia ja jalkineiden pohjia. Polyuretaania ovat autojen pehmeät tai joustavat osat (esim. istuimet, ohjauspyörä). Kokonaan polyuretaania ovat jääkaappien ja pakastimien eristeet. Rullalautojen renkaat valmistetaan nykyään lähes aina polyuretaanista.

Polyuretaanieristeitä ovat eristelevyt, elementit, ruiskutettavat spray-polyuretaanieristeet ja ikkunoiden ja ovien tiivistämisessä käytettävät pulloista pursotettavat saumavaahdot. Tehdasvalmisteisissa elementeissä polyuretaanieriste on rakenteen osa, joka jäykistää kotelorakenteet tukevaksi rakennuselementiksi. Kaikista polyuretaanieristeistä käytetään yleisesti englanninkielistä nimitystä PU-insulation eli PU-eriste.

Kun polyuretaani ei ole vaahdotettuna solumuovina, siitä valmistetaan esimerkiksi holkkeja ja laakereita. Nykyisin se sopii myös kuitulujitteisten profiilien valmistukseen. Silloin työstömenetelmänä on suulakeveto eli pultruusio. Nämä profiilit korvaavat alumiinia ovien ja ikkunoiden karmeissa.

LähteetMuokkaa

  1. Otto Bayer The Plastics Historical Society. Viitattu 2.12.2014. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa