Poika ja kilpikonna

Poika ja kilpikonna (Håkan Bråkan & Josef) on vuonna 2004 ensi-iltansa saanut Erik Leijonborgin ohjaama ruotsalainen[1] lastenelokuva, joka perustuu Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin lastenkirjoihin. Elokuvan poikahahmo Håkan on Anderssonin perheestä kertovien kirjojen päähenkilön Lassen pikkuveli. Television joulukalenterina alun perin käytettyjä, poikiin ja miehiin painottuvia Håkan Bråkan -tarinoita on Ruotsissa syytetty seksismistä.[2] Myös animoitu kilpikonna on koiraspuolinen, nimeltään Josef.

Poika ja kilpikonna
Håkan Bråkan & Josef
Ohjaaja Erik Leijonborg
Käsikirjoittaja Lars Lundström
Perustuu Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin kirjoihin
Tuottaja
Kuvaaja Rolf Lindström
Leikkaaja Anders Nylander
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
  • SF Svensk Filmindustri AB
  • Sveriges Television (SVT)
  • Film i Väst AB
Ensi-ilta 2004
Kesto 84 min
Alkuperäiskieli ruotsi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Juoni muokkaa

8-vuotias Håkan saa pikkuveljen sijasta pikkusiskon. Kun Håkan tapaa kiukkuisen kilpikonnan nimeltä Josef, eläin alkaa toimia sisarkateudesta kärsivän pojan salaisten ajatusten äänitorvena.[2]

Rooleissa muokkaa

 Axel Skogberg  Håkan  
 Per Svensson II  Rudolf, isä  
 Tintin Anderzon  Karin, äiti  
 Jonas Karlsson  Josef (ääni)  
 Johan Rheborg  Ragnar  
 Leo Holm  Sune  

Tuotanto muokkaa

Poika ja kilpikonna oli Erik Leijonborgin esikoisohjaus. Josef-kilpikonna oli Ruotsin ensimmäinen näytelmäelokuvaan animoitu tietokonehahmo.[2]

Vastaanotto muokkaa

Film-O-Holic.com-elokuvasivuston Salla Vehkasalon mielestä Poika ja kilpikonna on reipas koko perheen elokuva, joka tuo mukavaa vaihtelua nykyiseen Hollywood-animaation tulvaan. Lapsiperheen elämää ei ole siloteltu kiiltokuvaksi, ja elokuvan ongelmat nousevat yksinkertaisista arjen asioista. Mitään kovin uutta se ei kuitenkaan lastenelokuvaan tuo. Sekä aikuis- että lapsinäyttelijät tekevät Vehkasalon mielestä roolinsa yhtä hyvin.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Varjola, Markku: Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000–2007, s. 50. Helsinki: Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry, 2008. Arkistoitu 16.10.2013. (pdf) (viitattu 18.11.2012).
  2. a b c d Vehkasalo, Salla: Poika ja kilpikonna Film-O-Holic.com. 27.05.2005. Viitattu 23.4.2019.