Platina(II)kloridi
Platina(II)kloridi (PtCl2) on platina- ja kloridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Platina(II)kloridia käytetään valmistettaessa muita platinayhdisteitä.
| Platina(II)kloridi | |
|---|---|
-chloride-from-xtal-3D-balls-A.png) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | PtCl2 |
| Moolimassa | 265,98 |
| Ulkomuoto | Ruskehtavan vihreitä kiteitä[1] |
| Sulamispiste | 581 °C (hajoaa) [1] |
| Tiheys | 6,05 g/cm3 |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene[1] |
Rakenne ja ominaisuudet muokkaa
Platina(II)kloridilla on kaksi eri kidemuotoa. Näistä matalammissa lämpötiloissa stabiili α-PtCl2 on väriltään oliivinvihreää ja sen rakenne koostuu särmiä ja kulmia keskenään jakavista PtCl4-yksiköistä. Lämpötilavälillä 500–600 °C stabiili β-PtCl2 on väriltään tumman punaista ja koostuu Pt6Cl12-yksiköistä ja on isomorfinen palladiumkloridin kanssa. Platina(II)kloridi hajoaa 581 °C:n lämpötilassa platinaksi ja kloorikaasuksi. Yhdiste ei liukene veteen, mutta liukenee eräisiin orgaanisiin liuottimiin, kuten bentseeniin. Suolahappo liuottaa platina(II)kloridin muodostaen kompleksisen tetrakloroplatinaatti(II)-ionin [PtCl4]2-. Ammoniakkiliuokset liuottavat yhdisteen muodostaen [Pt(NH3)4]2+-kompleksin.[1][2][3][4]
Valmistus muokkaa
Platina(II)kloridia voidaan valmistaa suoralla platinan kloorauksella 240–250 °C:n lämpötilassa. Sitä muodostuu myös kuumennettaessa platina(IV)kloridia. Muita tapoja valmistaa yhdistettä ovat tetrakloroplatina(II)hapon haihdutus vakuumissa, tai heksakloroplatinahapon pelkistys hydratsiinilla.[1][2][3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 479. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b Hermann Renner, Günthere Schlamp, Ingo Kleinwächter, Ernst Drost, Hans Martin Lüschow, Peter Tews, Peter Panster, Manfred Diehl, Jutta Lang, Thomas Kreuzer, Alfons Knödler, Karl Anton Starz, Klaus Dermann, Josef Rothaut, Ralf Drieselmann, Catrin Peter & Rainer Schiele: Platinum Group Metals and Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2001. Viitattu 15.08.2013
- ↑ a b H.M. Colquhoun,D.J. Thompson,M.V. Twigg: Carbonylation, s. 238. Springer, 1991. ISBN 978-0-306-43747-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 15.08.2013). (englanniksi)
- ↑ N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 1154. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)