Avaa päävalikko

Pitäjänmäen Tarmo on helsinkiläinen urheiluseura. Se on perustettu helmikuussa vuonna 1925. Aluksi seuran nimi oli Pitäjänmäen voimistelu- ja urheiluseura Tarmo, mutta nimi lyheni Pitäjänmäen Tarmoksi (PiTa). Seuran lajeja ovat jalkapallo, jääkiekko, suunnistus, voimistelu ja yleisurheilu. Vuosien varrella seurassa on harrastettu useita muitakin lajeja, muun muassa nyrkkeilyä ja painia.[1]

Pitäjänmäen Tarmo
PiTa.png
Perustettu 1925
Kaupunki Helsinki
Kotiareena Konalan jäähalli
Sarjataso III-divisioona
Värit               

Jääkiekossa PiTa on pelannut viisi kautta kaudelle 1974–1975 perustetussa I-divisioonassa.[2] Näistä paras sijoitus on neljäs debyyttikaudella 1974–1975. Aiemminkin joukkue pelasi Suomi-sarjassa eli I-divisioonaa edeltäneessä sarjassa. Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla joukkue on pelannut useita kausia, joista kaksi Suomi-sarjan aikana. Joukkueella on kolmanneksi korkeimman sarjatason voitto vuodelta 1965 eli Maakuntasarjan ajoilta. PiTan I-divisioonajoukkueessa 1970-luvun puolivälissä pelasivat muun muassa Pertti Lehtonen ja Ilkka Sinisalo. PiTan toisella vierailulla I-divisioonassa kausina 1995–1996 ja 1996–1997 joukkueessa pelasivat muun muassa Paul Högbacka, Niklas Bäckström, Jan Lundell ja Kimmo Kuhta sekä KooVeen sarjajoukkueen valmennuksessa mukana sittemmin ollut Miro Haapaniemi. I-divisioonassa pelannutta joukkuetta 1990-luvun puolivälissä valmensivat Timo "Räpsä" Haapaniemi ja Pertti "Dave" Packalen. Timo Haapaniemi valmensi aiemmin HIFK:n SM-liigajoukkuetta 1980-luvulla ja Pertti Packalen pelasi HIFK:n maalivahtina.

Tunnetuimpia PiTan omia kasvatteja ovat Jori Lehterä ja Jonas Enlund.[3] Samassa PiTan vuonna 1987 syntyneiden C-juniorien SM-sarjajoukkueessa pelasivat myös Janne Keränen ja Timo Seppänen, jotka ovat sittemmin pelanneet SM-liigassa. Viimeksi mainitut ovat nurmijärveläisen Kurran kasvatteja mutta pelasivat myös PiTassa monta vuotta.

Nykyisin PiTan jääkiekko on kehittynyt junioritoiminnan suuntaan ja valmennuspäällikkönä on toiminut Nemo Nokkosmäki, PiTan oma kasvatti, joka pelasi myös Jokereissa ja Ässissä sekä Ranskassa. Hän on toiminut vuodesta 2002 rullakiekon maajoukkueen kapteenina ja vuodesta 2007 rullakiekon päävalmentajana. Aiemmin vuosina 1995–1997 PiTan entinen valmennuspäällikkö Samu Kuitunen on toiminut rullakiekkomaajoukkueen päävälmentajana. Nykyisin valmennuspäällikkönä toimii seurassa vuosia valmentanut Pasi Andersson.

PiTassa harrastetaan myös suunnistusta. Suomen suurimmassa suunnistustapahtumassa Jukolan viestissä PiTa on sijoittunut viime vuosina sijojen 250-450 välille.

LähteetMuokkaa

  1. Seuran esittely Pitäjänmäen Tarmo. Viitattu 17.3.2014.
  2. Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 181. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
  3. Elite Prospects (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa