Pinteli
Pinteli eli pintikka on kansallispukusanaston määritelmän mukaan karjalaisiin kansallispukuihin kuuluva nauhamainen ja kovetettu tytön päähine.[1] Pinteli kuuluu muun muassa seuraavien pitäjien pukuihin: Hiitola, Kaukola, Kurkijoki, Laatokan-Karjala, Rautu, Seiskari, Viipurin pitäjä.[2]
U.T. Sireliuksen mukaan Länsi-Euroopassa alettiin 1300-luvulla kantaa hiuksilla värillisiä nauhoja tai silkkisiä siteitä.[3] Naimattomien neitojen päänauhojen katsotaankin edustavan kansanpuvuissa keskiaikaista perinnettä. Pohjois-Euroopassa neitojen päänauhaa (bindel, bendeken) käytettiin Riian ja Tallinnan seuduilla sekä Pohjois-Saksassa ja Tanskan saarilla, laajalti halki Norjan ja Ruotsin eteläalueiden sekä Etelä-Suomessa Varsinais-Suomen pohjoisosista alkaen kautta Etelä-Suomen aina Laatokan pohjoisrannoille.
Tapa- ja pukeutumiskulttuurin vaihtuessa pinteliä on käytetty useilla tavoilla. Yleisimmin se lienee ollut naimattoman tytön hajallaan olevien hiusten koristeena tai siteenä, mutta sitä on käytetty myös osana morsiamen kruunua.[4] [5] Pinteli määritellään myös liittyväksi ylös kammattuihin hiuksiin: ”Pinteli, toisinaan valkiksi nimitetty nauha, muodostettiin ylös päälaelle kammatun hiusnutturan ympärille siteeksi tai renkaaksi, joka vastasi neidon seppelettä."[6] 1800-luvun puolivälissä eri ikä- ja sosiaaliluokkien tunnukset menettivät pukeutumisessa vähitellen merkitystään ja pinteli jäi liinalakin eli tanun tai tykkimyssyn alla pidettäväksi nauhaksi. Se piti hiukset sileinä ja siihen kiinnitettiin tykkimyssyn pitsi. Pitkänomaista pinteliä käytettiin myöhemmin liukuesteenä silkkihuivien alla.
Pinteli tehdään käyttötarkoituksen mukaan pään tai nutturan (nupun) ympäryksen mittaiseksi ja päällystetään useimmiten kirkkaan värisellä kankaalla, kuten punaisella veralla tai silkillä. Alustana on käytetty mm. taivutettua pärettä tai tuohta.[7] Pintelin koristelu ja työtavat vaihtelevat paikkakunnittain. Se voi olla aivan yksinkertainen kaitale tai koristetaan esimerkiksi kaluunanauhalla ja silkkinauhoilla, tai kirjotaan koristepistoin ja varustetaan kapealla pitsillä, kuten Viipurin pitäjän puvussa.[8] Solmimista varten päihin kiinnitetään yksi tai useampi pitkä nauha, joiden värit toistavat pintelin värejä. Mitä nuorempi tyttö, sitä yksivärisempi päähine, sillä moniväriset nauhat olivat naimaikäisen tytön tai morsiamen merkki.[9]
Kansallispukua käytettäessä hiukset kammataan sileästi pois otsalta. Tytön hiukset voivat olla hajallaan tai yhdellä tai useammalla palmikolla. Pinteli asetetaan edessä hiusrajaan tai hiukan sen yläpuolelle ja solmitaan niskassa hiusten päältä nauhoilla, joiden päät jätetään riippumaan vapaina. Solmuna käytetään umpisolmua.[10]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Kansallispukusanasto Kansallispukuneuvosto. Arkistoitu 12.8.2007. Viitattu 10. elokuuta 2007.
- ↑ Suomalaiset kansallispuvut kansallispuvut.fi. Arkistoitu 12.8.2007. Viitattu 10. elokuuta 2007.
- ↑ U.T: Sirelius: Suomen kansanomaista kulttuuria, esineellisen kansatieteen tuloksia, osa II, Kansallistuote Oy, Helsinki 1989 (Näköispainos), s. 367.
- ↑ Lehtinen Ildiko, Sihvo Pirkko: Rahwaan puku, Näkökulmia Suomen kansallismuseon pukukokoelmiin, Museovirasto, 1984, s. 80.
- ↑ Sirelius, s. 362.
- ↑ Lehtinen-Sihvo, s. 81.
- ↑ Sirelius, s. 367.
- ↑ Suomalaiset kansallispuvut kansallispuvut.fi. Arkistoitu 12.8.2007. Viitattu 10. elokuuta 2007.
- ↑ Sinikka Hovi: Kuolemajärven kansallispuku kolumbus.fi. 11. joulukuuta 2004. Viitattu 10. elokuuta 2007.
- ↑ Kansallispuvun käyttöohjeet Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry. Arkistoitu 30.7.2007. Viitattu 10. elokuuta 2007.