Pimeä keskiaika

eurooppalaisen historian ajanjakso
Runoilija Francesco Petrarca loi "pimeän aikakauden" käsitteen. Cycle of Famous Men and Women, Andrea di Bartolo di Bargillacin fresko, Galleria degli Uffizi, Firenze, n. 1450.

Pimeä keskiaika on suomen kielessä puhekielinen ilmaisu, jossa ajatus antiikkia seuranneesta kulttuurin rappeutumisesta ja yhteiskunnallisesta hiipumisesta on siirretty tarkoittamaan niin sanottua "keskiaikaa" eli noin tuhannen vuoden ajanjaksoa suunnilleen vuosien 500 ja 1500 välissä.

Englanninkielessä "Dark ages" tarkoittaa lähinnä varhaiskeskiaikaa korkeintaan vuoteen 1000 asti.[1][2][3] Usein käytetty määritelmä "pimeälle keskiajalle" on myös ajanjakso vuodesta 476 vuoteen 800, eli ajanjakso Länsi-Rooman lakkauttamisesta karolingiseen renessanssiin. Tältä ajalta on säilynyt vain vähän kirjallisia dokumentteja. Toisena päätepisteenä saatetaan käyttää vuotta 1066, eli viikinkiretkien loppumista ja Englannin normannivalloitusta.

1800-luvulla lisääntynyt tietämys keskiajan saavutuksista alkoi kyseenalaistaa tapaa leimata koko aikakausi "pimeäksi".[3] Myös koko keskiajan käsite on alkanut herättää historioitsijoiden arvostelua.[4]

Käsitteen historiaMuokkaa

Pimeästä aikakaudesta alkoivat puhua renessanssihumanistit, jotka halusivat 1300–1500-luvuilla erottautua heitä edeltäneestä ajanjaksosta ja liittää itsensä ihailemaansa antiikin aikaan. Samalla kun he pyrkivät korostamaan aikansa "uutuutta" ja vapautta, he pyrkivät maalaamaan tämän edeltäneen ajanjakson mahdollisimman synkillä väreillä, ilottomaksi, ruttoiseksi, tietoa vailla olleeksi ja kirkon vallan kahlehtimaksi onnettomaksi välivaiheeksi antiikin kulttuurin ja sen uudelleensyntymän (ital. rinascimento, josta ransk. renaissance) välissä. Aluksi vain antiikin kulttuuriiin ja latinankieleen liittynyt ajatus pimeästä välivaiheesta yleistyi myöhemmin muillekin elämänaloille. 1600-luvun lopulla luterilainen oppinut Christoph Cellarius (1638–1707) loi historian jaon kolmeen osaan, jossa "keskiaika" (337–1453) sai tehtäväksi edustaa välivaihetta antiikin ja uuden ajan välillä.[4]

Hannele Klemettilän mukaan myös romantikot kantoivat kortensa kekoon pimeästä keskiajasta. Länsi-Euroopassa 1700-luvun jälkipuoliskolla ja teollisen vallankumouksen kaudella voimistunut romantiikka "löysi" keskiajan uudelleen nostaen sen muotiin, mutta kärjistäen sen piirteitä. Keskiajasta luotiin mielikuva hurjana ja romanttisena aikakautena. On arveltu, että tämän mielikuvan taustalla oli pyrkimyksiä paeta mielikuvituksen kautta ankeana pidetystä aikalaistodellisuudesta.[5]

Jaakko Tahkokallion mukaan vielä 1800-luvun lopulla Jacob Burckhardtin teos Italian renessanssin sivistys levitti ja yleisti merkittävällä tavalla ajatusta pimeästä keskiajasta ja valoisasta renessanssista.[6] Käsitys eli pitkälle 1900-luvulle saakka myös tieteellisessä historiankirjoituksessa, ja vasta toisen maailmansodan jälkeen se on murtunut useiden tutkijoiden työn tuloksena.

Klemettilän mukaan keskiajalla julmuudesta puhumisen tavat olivat omanlaisensa, jonka vuoksi niistä on seurannut myöhemmin monia väärinkäsityksiä. Usein on myös jätetty huomioimatta keskiajan kirjoittajien ideologiaan, didaktiikkaan ja propagandaan liittyvät päämäärät. Lisäksi kuva-aineiston ja draamamateriaalin käytössä ja tulkitsemisessa on ollut samanlaisia ongelmia.[7]

Käsitys keskiajan pimeydestä elää yhä sitkeästi yleisessä historiatietoisuudessa vanhentuneiden yleisesitysten sekä monien teemaa hyödyntäneiden kaunokirjallisuuden ja populaarikulttuurin teosten takia. Eräät keskiajan tieteenhistorioitsijat ovat nykyään, paitsi vaivautuneita pimeysmyytistä, myös tästä historian kolmijaosta ylipäätään.[4]

Keskiajan maineenpalautusMuokkaa

Euroopan keskiaika on ymmärretty ajaksi suunnilleen vuosien 500 ja 1500 välillä, joka alkoi Länsi-Rooman viimeisen keisarin luopumisesta vallasta 476 ja päättyi tuhat vuotta myöhemmin sellaisiin tapahtumiin kuin Konstantinopolin valloitus (1453), Amerikan löytäminen (1492), uskonpuhdistuksen alkaminen (1517) tai Rooman ryöstö (1527). Puhe pimeästä keskiajasta peittää alleen sen, että keskiajan vuosisadat poikkesivat suuresti toisistaan sekä sen, että niiden aikana tapahtui dynaamista kehitystä, joiden pohjalta Eurooppa nousi koko maailmassa ehdottomaan johtoasemaan tieteen, talouden ja teknologian aloilla. Historioitsija Jaakko Tahkokallion kirja "Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta" (2019) purkaa perusteellisesti "pimeän keskiajan" myyttiä.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. (1989) Oxford English Dictionary, 2, Oxford, England: Oxford University Press. “a term sometimes applied to the period of the Middle Ages to mark the intellectual darkness characteristic of the time; often restricted to the early period of the Middle Ages, between the time of the fall of Rome and the appearance of vernacular written documents.” 
  2. "Dark Ages" Merriam-Webster -sanakirjassa
  3. a b Franklin, James: The Renaissance Myth. Quadrant, 1982, nro 11. (englanniksi)
  4. a b c Michael H.Shank & David C. Lindberg: Introduction. Teoksessa: David C.Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 5. Cambridge University Press, 2013.
  5. Klemettilä 2008, s. 331
  6. Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta, s. 66. Gaudeamus, 2019.
  7. Klemettilä 2008, s. 8