Piispajärvi on kylä Suomussalmella. Vuonna 2014 kylässä on vakituisia asukkaita 83. Piispajärven alueella sijaitsee kaksi järveä, Vellijärvi ja Piispajärvi. Piispajärvellä toimi vuoteen 2015 asti vuonna 1923 perustettu Piispajärven koulu[1][2] .

Piispajärven alueen rajaa etelässä Mustajoki ja pohjoisessa Perangan tienhaara. Kylään lasketaan etelästä päin luetellen Hallasenaho, Haapovaara, Mökinvaara, Alassalmi, Piispajärven ympärillä sijaitsevat tilat, Runtti, Vasarantien varsi (Piispajärven perukka), sekä Viitostien varsi Perangan tienhaaraan saakka. [3]

Nähtävyydet muokkaa

Piispajärvellä on ainoastaan yksi nähtävyys, Alassalmen muistomerkki. Muistomerkki on pystytetty talvisodassa kaatuneiden muistolle. Muistomerkki sijaitsee Valtatie viiden varrella.

Etäisyydet muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Hukkanen, Jarmo: Kyläkoulut esittelyssä Suomussalmen kyläkoulut -sivusto. Viitattu 9.12.2017.
  2. Piispajärven koulun lakkauttaminen 1.8.2015 alkaen Suomussalmen kunta. Arkistoitu 10.12.2017. Viitattu 9.12.2017.
  3. Kainuun kylät kainuu.fi. Arkistoitu 15.5.2013.