Piilopirtti

Piilopirtti on syrjäinen ja vaikeasti löydettävä erämaissa sijaitseva asumus, jota on käytetty piilopaikkana rauhattomina aikoina. Suomessa piilopirttejä on rakennettu syrjäisiin metsiin, saariin ja saloseuduille, jonne perhe, karja ja omaisuus vietiin turvaan. Myös kallioluolia kerrotaan käytetyn pakopaikkoina.

Piilopirtit lienevät olleet pääosin yksinkertaisia majamaisia rakennuksia. Ne ovat saattaneet muistuttaa niin sanottuja miilumajoja, mäkitupia ja pienempiä torppia. Rakennusten tulisijoista saattaa olla näkyvillä lohko- tai luonnonkivistä koostuvia kiukaita. Piilopirttejä tunnetaan Pohjanmaalta, mutta niitä on kuitenkin luultavasti ollut myös muualla Suomessa.

Suomalaiset pakenivat piilopirtteihin miehittäjiä, sotaväenottoja, omia virkamiehiä tai verottajaa. Erityisesti isonvihan aikana 1714–1721 venäläisten sotilaiden toiminta Suomessa herätti kauhua, ja ihmiset piiloutuivat piilopirtteihin pelätessään henkensä, eläintensä ja omaisuutensa puolesta. Lisäksi he halusivat välttyä väenotoilta Venäjän armeijaan tai pakkotöihin. Metsissä asuivat myös venäläisiä vastustaneet sissit, joita toimi etenkin Savossa ja Kainuussa. Suuri osa virkamiehistä ja muista säätyläisistä pakeni Ruotsiin, mutta tavallisella kansalla ei tähän useimmiten ollut halua tai mahdollisuuksia. Täten vainoja välteltiin pakenemalla erämaahan.

Kuortaneen Mäyryn Piilomäkeen on vuosina 1999–2000 rakennettu isonvihan aikana käytössä olleen piilopirtin paikan läheisyyteen piilopirteistä muistuttava pihapiiri.

Lähteet

• Aamulehti, Piilopirtti muuttui julkihuvilaksi^{[vanhentunut linkki]}

Aiheesta muualla

• Piilopirtti Arkeologisen kulttuuriperinnön opas. Museovirasto. Viitattu 27.11.2019.
• Aimo Halila: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia IV. Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi suuren Pohjan sodan ja isonvihan aikana 1700–1721. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntaliitot, 1984. ISBN 951-99561-9-0.
• Niilo Räsänen, Oulaisten pitäjän historia (Alkuperäisteos Oulussa, 1921), 2. painos, Oulainen 1999, ISBN 951-96706-4-5.