Pietari I Orseolo (unk. Velencei Péter, ’Pietari Venetsialainen’, ital. Pietro Orseolo d'Ungheria; n. 1010/1011 Venetsian tasavalta30. elokuuta 1046 tai 1050/1059 Székesfehérvár) oli Unkarin kuningas vuosina 1038–1041 ja 1044–1046.[1]

Pietari I, Chronicon Pictum 1300-luku

Perhe ja nuoruus

muokkaa

Pietarin isä Ottone Orseolo syntyi 990-luvun alussa ja nousi vuonna 1006 isänsä rinnalle, vuonna 1009 yksin Venetsian dogeksi[2]. Vuonna 1009 Ottone solmi avioliiton Unkarin kuninkaan Tapani I:n sisaren kanssa, jonka nimestä ei ole lähteissä varmaa tietoa. Tästä liitosta syntyi tiettävästi ainakin kaksi lasta, poika Pietro, tuleva Unkarin kuningas, ja tytär Froizza tai Frowila (s. n. 1015), joka mainitaan vuonna 1058 Itävallan maakreivi Adalbertin puolisona.[3][4]

Vuonna 1024 kuolivat Orseolon suvun tärkeät tukijat, paavi Benedictus VIII ja Saksan keisari Henrik II (joka oli myös Unkarin kuningattaren Giselan veli, Tapani I:n lanko). Saksan uusi hallitsija Konrad II puolestaan tuki Orseolojen vastustajia, jotka lopulta suistivat Ottone Orseolon vallasta vuonna 1026. Ottone pakeni Konstantinopoliin, missä hän kuoli vuonna 1032. Hänen lapsensa taas päätyivät Unkariin, kenties äitinsä mukana.[3]

Unkarissa Pietro pääsi enonsa, kuningas Tapanin lähipiireihin ja suosioon, ja kun Tapanin ainoa aikuiseksi elänyt poika Imre kuoli lapsettomana 1031, kuningas valitsi Pietron perillisekseen, ohi lähimmän mieslinjan sukulaisen, serkkunsa (Tapanin isän Gézan veljenpojan) Vazulin. Vazul sokaistiin ja hänen korviinsa kaadettiin lyijyä, ettei hän enää kelpaisi hallitsijaksi, mutta hänen poikansa András, Béla ja Levente lähtivät maanpakoon. Kruununperilliseksi nimetyn Pietron piti vannoa pysyvänsä kuuliaisena Tapanille ja puolustavansa kuningatar Giselan etuja; tästä voisi päätellä, että Giselan ja hänen miehensä sisarenpojan välillä oli jo tuolloin jonkinlaisia konflikteja.[3][4]

Luultavasti jo Tapanin eläessä Pietro meni naimisiin. Puoliso oli saksalainen, mahdollisesti Regensburgista.[3]

Kuningas

muokkaa

Tapanin kuoltua 1038 "Pietari Venetsialainen" nousi Unkarin kuninkaaksi. Hän jatkoi tarmokkaasti Tapanin linjaa vaalimalla tämän luomia liittolaissuhteita ja vahvistamalla katolisen kirkon asemaa Unkarissa; hänen perustaminaan pidetään Budan tuomiokapitulia ja Pécsin tuomiokirkkoa. Vain kolme vuotta kestäneen ensimmäisen hallitusaikansa kuluessa hän kuitenkin joutui huonoihin väleihin Unkarin ylimysten kanssa. Syynä saattoivat olla uskonnolliset ristiriidat vielä pakanuudesta kiinni pitävien unkarilaisten kanssa tai ylipäätään epäluulo muukalaista hallitsijaa kohtaan, joka 1300-luvun kronikoitsijan mukaan halveksi Unkarin herroja ja ympäröi itsensä "pedon lailla ulvovilla saksalaisilla ja pääskysen lailla visertelevillä italialaisilla". Myös kuningatar Giselan kanssa Pietari joutui riitoihin, riisti leskikuningattarelta tämän omaisuuden ja läänitykset.[3]

 
Kuningas Pietari antaa Unkarin keisari Henrik III:lle läänitykseksi. Pietari ojentaa valtaistuimella istuvalle keisarille kullatun keihään. Chronicon Pictum, Képes Krónika 1358

Kun leskikuningatar Gisela lopulta pyysi Unkarin ylimyksiltä apua nuoren kuninkaan omavaltaisuutta vastaan, Pietarin ja Unkarin herrojen välille puhkesi avoin konflikti. Vuonna 1041 kapinallisten ylimysten tukema Sámuel Aba nousi Unkarin kuninkaaksi, ja Pietari pakeni Saksaan, minne hänellä oli suhteita luultavasti myös saksalaisen vaimonsa kautta. Hän saattoi odottaa saavansa sieltä apua, sillä Saksan keisari Henrik III toivoi onnistuvansa siinä, missä Konrad II oli epäonnistunut, ja saavansa Unkarin hallintaansa.[3]

Vuonna 1044 Pietari Henrik III:n joukkojen tukemana palasi Unkariin, voitti Sámuel Aban Győrin lähellä Ménfőn taistelussa ja nousi taas Unkarin valtaistuimelle, nyt Saksan keisarin vasallina. Unkarissa saatettiin voimaan Baijerin lait, ja Unkarin ylimystö joutui yhä enemmän väistymään valta-asemista saksalaisten tulokkaiden tieltä. Tyytymättömyys kasvoi, ja vuonna 1045 Pietaria vastaan syntyi kaksikin salaliittoa. Sámuel Aban alipäällikkö Viske sekä vuonna 1003 voitetun Transilvanian gyulan pojat Bolya ja Bonyha yrittivät murhata kuningas Pietarin mutta jäivät kiinni, ja heidät teloitettiin julmasti kiduttaen. Toisen vastarintaliikkeen johdossa oli itse piispa Gellért, joka – vaikka itsekin oli Venetsiasta kotoisin – tuki maanpakoon lähteneiden Vazulin poikien vaatimusta kruunuun.[3]

 
Pietarin sokaiseminen, vasemmalla piispa toivottaa tervetulleeksi seuraajan,Andreas I:n, Chronicon Pictum. Képes krónika 1360

Seuraavana vuonna, 1046, itäisessä Unkarissa syttyi kapinaliike, jonka taustalla oli myös vanhasta pakanauskosta kiinni pitävien unkarilaisten vastarinta. Pietari joutui lähtemään pakoon mutta jäi Székesfehérvárin lähistöllä kruununtavoittelijan, Vazulin maanpaosta palanneen Andreas-pojan joukkojen vangiksi. Hänet sokaistiin, ja pian tämän jälkeen hän kuoli vammoihinsa.[3]

Toisten lähteiden mukaan taas Pietari olisi jäänyt henkiin sokaisemisen jälkeen. Vain muutamia vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen nimittäin tšekkiläinen kronikoitsija Kosmas Prahalainen (Kosmas Pražský, Cosmas Decanus, n. 1045–1125) kirjoittaa, että tšekkiläisen ruhtinaan saksalainen leski Judith Schweinfurtilainen olisi vuonna 1055 mennyt Unkarissa naimisiin Pietarin kanssa. Kronikan kääntäjä Lisa Wolverton kuitenkin arvelee, että Kosmas on tulkinnut väärin lähteitään, joissa olisi itse asiassa ollut puhe Judith Schwabenilaisen ja Unkarin kuningas Salamonin avioliitosta.[5][3]

Kuolema ja perintö

muokkaa

Pietari kuoli siis joko 1046 tai viimeistään 1050-luvun lopulla, ja hänet on haudattu Pécsin tuomiokirkkoon. Hänen jälkeensä Unkarin kuninkaaksi nousi Vazulin poika Andreas I.[3]

Pietarin valtaannoususta alkoivat jatkuvat vallanperimyssodat Unkarin Árpád-suvun veljesten, serkkujen, setien ja veljenpoikien kesken. Näiden vallanperimyskiistojen taustana on selitetty olleen sen perinteen, että valta Unkarissa ei aina siirtynyt isältä pojalle: vallanperijä saattoi olla suvun vanhin mies, edellisen kuninkaan vanhin eloonjäänyt poika, pystyvin hallitsija tai vaaleilla valittu pätevien ehdokkaiden joukosta. Kukin vallantavoittelija julisti yleensä käytettäväksi itselleen sopivimman säännöstön.[6]

Lähteet

muokkaa
  1. Hungary: History (Arkistoitu – Internet Archive) Original Catholic Encyclopedia
  2. Peter | king of Hungary | Britannica www.britannica.com. Viitattu 5.10.2024. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j Kristó, Gyula; & Makk, Ferenc: Az Árpád-ház uralkodói [Árpádin suvun hallitsijat] I.P.C. Könyvek 1996. ISBN 963-7930-97-3, Ss. 53-59, liitteet 1-2
  4. a b Kristó, Gyula: ”A család”, Szent István király. Neumann Kht., 2002. Teoksen verkkoversio.
  5. Cosmas of Prague: The Chronicle of the Czechs (Translated with an introduction and notes by Lisa Wolverton) The Catholic University of America Press, 2009. ISBN 978-0-8132-1570-9. Alaviite 121, s. 135
  6. Luscombe D. et al. (toim.): The new Cambridge medieval history 4, s. 308. Cambridge University Press, 2004. ISBN 978-0521414104 (englanniksi)