Pier Luigi Farnese
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Pier Luigi Farnese (19. marraskuuta 1503 – 10. syyskuuta 1547) oli ensimmäinen Parman herttua vuosina 1545–1547.
Elämä
muokkaaPier Luigi Farnese syntyi Roomassa kardinaali Alessandro Farnesen, tulevan paavi Paavali III:n aviottomana poikana. Hän ryhtyi sotilaaksi ja osallistui Rooman ryöstöön 1527.
Tultuaan valituksi paaviksi Pier Luigin isä nimitti hänet kirkon sotapäälliköksi. Myöhemmin isä teki hänestä Parman ja Piacenzan herttuan. Kyseiset maa-alueet olivat aiemmin olleet osa Kirkkovaltiota. Pier Luigi ja hänen poikansa Ottavio lupasivat maksaa paaveille 9 000 kultadukaattia vuodessa, ja saivat siitä vastineeksi vielä Camerinon ja Nepin herttuakunnat. Lisäksi Pier Luigin hallussa olivat Castron herttuakunta ja Ronciglionen kreivikunta Lazion alueella.
Pier Luigi otti uudet alueensa hallintaansa 23. syyskuuta 1546. Eläessään hän sai mainetta julmana ja armottomana, ylellisyyteen mieltyneenä ihmisenä. Lisäksi häntä syytettiin nuorten poikien hyväksikäytöstä. Pier Luigin ankara hallinto nostatti vihaa häntä vastaan paavien oikeudenmukaiseen hallintoon tottuneissa kaupungeissa. Keisari Kaarle V, joka halusi yhdistää Parman ja Piacenzan Milanon herttuakuntaan, tuki ylimystön vehkeilyä Pier Luigia vastaan.
Kuolema
muokkaaVuonna 1547 kreivit Francesco Anguissola ja Agostino Landi sekä markiisit Giovan Luigi Confalonieri, Girolamo Pallavicini ja Alessandro Pallavicini solmivat salaliiton Pier Luigia vastaan. Salaliittolaiset tunkeutuivat 10. syyskuuta 1547 Piacenzan linnaan, jossa Pier Luigi oleskeli. Anguissola ja kumppanit puukottivat hänet kuoliaaksi ja ripustivat ruumiin palatsin ikkunaan. Lähistöllä vaanineet Kaarle V:n sotilaat ottivat pian sen jälkeen kaupungin hallintaansa Ferrante Gonzagan johdolla.
Perhe ja lapset
muokkaaPier Luigi Farnesen puoliso oli Girolama Orsini. Heillä oli neljä lasta:
- Ottavio, Pier Luigin seuraaja Parman herttuana
- Alessandro, Parman piispa ja katolinen kardinaali
- Ranuccio, katolinen kardinaali
- Vittoria, joka meni naimisiin Urbinon herttuan Guidubaldo III:n kanssa
Pier Luigilla oli myös avioton poika Orazio, joka meni naimisiin Angoulêmen herttuattaren Dianen, Ranskan kuningas Henrik II:n tyttären kanssa.