Avaa päävalikko

Pettävällä jäällä

Yön kappale
”Pettävällä jäällä”
Singlen ”Pettävällä jäällä” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Kuolematon
 Nauhoitettu  Deerhouse Studio, Tampere 2004
 Julkaistu 19. tammikuuta 2005[1]
 Formaatti CDS
 Tuottaja(t) Mikko Kangasjärvi ja Jari Latomaa
 Tyylilaji suomirock
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Listasijoitukset

Suomen virallinen lista: 1. (4/2005)

Yön muut singlet
Rakkauden vahvistama
2004
”Pettävällä jäällä”
2005
Yksi askel liikaa
2005

Pettävällä jäällä on tammikuussa 2005 ilmestynyt Yön single, jonka nimikappale on helmikuussa julkaistulta albumilta Kuolematon. Siitä on mukana kaksi versiota, jolla toisella Olli Lindholmin kanssa duetoi Annika Eklund. Kappale Sydämeni eksyi eteisees on myöhemmin julkaistu vuoden 2006 kokoelmalla Yön valoisa puoli.

Single nousi Suomen viralliselle listalle kuuden viikon ajaksi ja oli ensimmäisellä viikolla listan kärkisijalla.[2] Kyseessä oli Yön kaikkien aikojen ensimmäinen listaykköseksi noussut single.

Kappaleen on sanoittanut ja säveltänyt Juha Tapio. Myöhemmin Tapio esitti kappaleen itsekin, ja hänen oma versionsa levytettiin vuonna 2009 kokoelma-albumille Suurenmoinen kokoelma 1999–2009.

Pettävällä jäällä -kappaleen on levyttänyt myös Suvi Teräsniska Yö-tribuuttialbumilleen Hän tanssi kanssa enkeleiden.[3]

MuusikotMuokkaa

Vierailijat

KappaleetMuokkaa

  1. Pettävällä jäällä (duetto-versio) – 4.33 (säv. & san. Juha Tapio)
  2. Pettävällä jäällä – 4.33 (säv. & san. Juha Tapio)
  3. Sydämeni eksyi eteisees – 4.35 (säv. Olli Lindholm, san. Pauli Hanhiniemi)

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Yö: Pettävällä jäällä Poko Rekords. Viitattu 15.5.2015.
  2. Yö: Pettävällä jäällä Musiikkituottajat. Viitattu 15.5.2015.
  3. Suvi Teräsniskan uusi levy on kunnianosoitus Yö-yhtyeelle – kuuntele! 7.2.2013. Ilta-Sanomat. Viitattu 15.5.2015.