Peter Jablonski (s. 1971 Lyckeby) on ruotsalainen pianisti.[1]

Jablonski syntyi ruotsalais-puolalaisille vanhemmille. Hän aloitti rumpujensoiton 5-vuotiaana ja pianonsoiton 6-vuotiaana. Varhaisella urallaan hän esiintyi rumpalina. Pianistina hän teki ensimmäisen sooloesiintymisensä 11-vuotiaana ja orkesteridebyyttinsä vuosi myöhemmin. Jablonski opiskeli Malmön musiikkiakatemiassa pianon- ja lyömäsoitintensoittoa sekä Royal College of Musicissa (Lontoo) pianonsoittoa ja orkesterinjohtoa. Vladimir Ashkenazyn kutsumana hän teki tämän johtaman Royal Philharmonic Orchestran kanssa ensimmäisen levytyksensä Decca-levymerkille. Sittemmin Jablonski on julkaissut monia uusia levytyksiä ja saanut useita palkintoja ja tunnustuksia, kuten vuonna 2005 Litteris et Artibus -mitalin.[1] Jablonski on levyttänyt myös veljensä, pianisti Patrik Jablonskin kanssa.[2]

Jablonski on esiintynyt muiden muassa Riccardo Chaillyn, Myung-whun Chungin, Charles Dutoit'n, Valeri Gergijevin, Ashkenazyn, Daniele Gattin, Kurt Sanderlingin ja Esa-Pekka Salosen johdolla. Hän kantaesitti Wojciech Kilarin pianokonserton Varsovan syksy -festivaalilla.[1] Jablonski perusti kamarimusiikkitapahtuman Karlskronaan.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Peter Jablonski[vanhentunut linkki] The Fryderyk Chopin Institute
  2. Peter & Patrik Jablonski - Two Pianos AllMusic
  3. Peter Jablonski Prof. Jiri Hlinka Piano Academy