Mikko Kartano

(Ohjattu sivulta Pelle Positiivi)

Mikko Kartano on suomalainen ammattimainen viihdyttäjä, joka tunnetaan erityisesti Pelle Positiivi -hahmostaan.[1] Hänen uransa on kestänyt yli kahdenkymmenen vuoden ajan, ja hän on tehnyt yli 4000 julkista esiintymistä. Kartanon esitykset perustuvat musiikkiin, tilannekomiikkaan ja ”suun soittamiseen”. Kartano on myös esiintynyt useissa tv-mainoksissa ja tehnyt mainosspiikkejä.

Mikko Kartano Uusi Energia -yhtyeen laulusolistina Keravan Valkosipulifestivaaleilla 2012

Kartanon aloitti uransa vuonna 1992 kiertämällä Suomea orkesterin solistina. Vuonna 1997 syntyi Mikko Kartano & Energia, joka oli toiminnassa viisi vuotta ja teki noin 170 keikkaa vuodessa.[2] Kokoonpanoon kuuluivat kitaristit Antti Hassinen ja Pete Rissanen, rumpali Sami Harlin, kosketinsoittaja Jari Pailamo sekä basisti Hannu Voutilainen.

Mikko Kartano on julkaissut muutaman soolosinglen[3].

Pelle Positiivi muokkaa

 
Pelle Positiivi yhtyeineen esiintyi Aurinkomäellä Keravan Valkosipulimarkkinoilla 2012.

Pelle Positiivi on Kartanon esittämä klovni, jolla oli vuonna 2003 20-osainen televisiosarja Pelle Positiivi ja Sinisilmä. Kartano kiertelee roolihahmonaan ympäri Suomea.[4] Pelle Positiivi -nimellä Kartano on julkaissut lastenalbumit Meriseikkailu (2003) ja Tilulilulei (2005).

Albumit muokkaa

Galleria muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Mikko: Mikko Kartano on ammattimainen viihdyttäjä Warkauden Lehti. Viitattu 31.1.2018.
  2. YouTube: Mikko Kartano & Energia -yhtyeen mainosvideo vuodelta 1998
  3. Mikko Kartano Spotify. Viitattu 23.8.2023.
  4. Mikko Kartano ja iloiset sivupersoonat web.archive.org. Viitattu 28.11.2012.