Peleus

henkilö kreikkalaisessa mytologiassa, Akhilleuksen isä

Peleus (m.kreik. Πηλεύς) oli kreikkalaisessa mytologiassa Aiginan kuningas Aiakoksen ja Endeiksen poika ja Akhilleuksen isä.

Peleus, Akhilleus ja Kheiron

Tapettuaan veljensä Telamonin kanssa velipuolensa Fokoksen hänen täytyi paeta Aiginasta.[1] Fthiassa kuningas Eurytion puhdisti hänet synnistään ja antoi hänelle hänen tyttärensä Antigonen vaimoksi. Kalydonin metsäkarjun metsästyksen yhteydessä Peleus kuitenkin vahingossa osui keihäällään Eurytioniin tappaen tämän ja joutui taas pakenemaan – tällä kertaa Iolkokseen.[2]

Iolkoksessa Peleuksen vapahti murhastaan Akastos. Akastoksen puoliso Astydameia rakastui Peleukseen, joka kuitenkin torjui tämän. Tästä katkeroituneena Astydameia lähetti Antigonelle viestin, jossa hän väitti Peleuksen aikovan naida Akastoksen tyttären Steropen; tästä murtuneena Antigone hirtti itsensä. Lisäksi Astydameia kertoi miehelleen Peleuksen aikoneen viedä hänen kunniansa. Tästä suuttuneena tämä päätti tappaa kerran puhdistamansa miehen ja kutsui Peleuksen metsästysretkelle. Kun Peleus oli nukahtanut metsästyksen jälkeen, Akastos kätki tämän miekan ja hylkäsi tämän. Aamun valjetessa Peleuksen yllätti joukko kentaureja, ja hän olisi kohdannut loppunsa, ellei Kheiron olisi säästänyt häntä. Kheiron jopa palautti Peleukselle hänen miekkansa, jonka oli löytänyt.[3] Myöhemmin Peleus palasi Iolkokseen Iasonin ja dioskuurien kanssa ja kosti Astydameialle revityttämällä tältä raajat irti ja marssituttamalla armeijansa kaupunkiin hänen lävitseen.[4]

Antigonen kuoltua Peleus nai meri-nymfi Thetiksen, ja tämä synnytti hänelle Akhilleuksen. Häälahjaksi Peleus sai Poseidonilta kaksi kuolematonta hevosta: Ksanthos ja Balios.[5] Heidän häistänsä sai myös alkunsa riita, joka johti Pariksen tuomioon ja myöhemmin Troijan sotaan.[6]

Lähteet

muokkaa
  1. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.12.6 (engl. käännös).
  2. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.13.1-2 (engl. käännös).
  3. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.13.3 (engl. käännös).
  4. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.13.7 (engl. käännös).
  5. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.13.5 (engl. käännös).
  6. Hyginus: Fabulae xcii (engl. käännös).