Peeter Lilje

virolainen kapellimestari

Peeter Lilje (13. lokakuuta 1950 Valga28. lokakuuta 1993 Oulu) oli virolainen kapellimestari.[1]

Lilje aloitti musiikin opiskelun Tartossa viulunsoitolla.[1] Hän sai kuoronjohdon opetusta Arvo Ratasseppiltä.[2] Opiskeluaikoinaan hän johti Estonia-teatterin kuoroa. Sittemmin hän pääsi Neeme Järven avustajaksi. Vuodesta 1975 Lilje opiskeli Leningradissa orkesterinjohtoa Arvīds Jansonsin ja Mariss Jansonsin johdolla. Leningradin filharmonista orkesteria johtanut Jevgeni Mravinski vaikutti merkittävästi Liljen kehitykseen kapellimestarina. Lilje palasi Viroon vuonna 1980 ja toimi siitä lähtien Viron kansallisen sinfoniaorkesterin pääkapellimestarina.[1] Hän myös teki sen kanssa Suomeen suuntautuneita vierailuja Helsinkiin, Lahden urkuviikolle ja Rauma Festivoon.[2]

Lilje toimi vierailevana kapellimestarina Suomen eri kaupunginorkesterien johdossa. Vuodesta 1990 hän johti Oulun kaupunginorkesteria.[2] Samalla hän toimi sen taiteellisena johtajana.[1] Lilje johti myös Estonia-teatteria sen vierailulla Helsinkiin 1980 ja Tampereelle 1991.[2] Vuonna 1985 hän johti Suomen kansallisoopperassa Sergei Prokofjevin oopperan Tulienkeli esitykset.[3] Lilje toimi myös Kuopion kaupunginorkesterin päävierailijana. Vierailevana kapellimestarina hän johti orkestereita lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Unkarissa ja entisen Neuvostoliiton alueen maissa.[1]

Lilje levytti kaikki Jean Sibeliuksen sinfoniat ja johti aikansa virolaisten säveltäjien teosten esityksiä. Hänelle tärkeää ohjelmistoa olivat lisäksi laajat sinfoniset vokaaliteokset, joihin kuuluivat Carl Orffin Carmina Burana, Giuseppe Verdin Requiem ja Johannes Brahmsin Saksalainen sielunmessu. Lilje ihaili opiskeluajoistaan saakka jazzia. Hänen viimeiseksi työkseen jäi Johann Strauss nuoremman operetin Lepakko johtaminen Oulun kaupunginorkesterin esityksessä. Marraskuussa 1993 hän olisi johtanut Verdin Trubaduuri esitykset Tampereen Oopperassa, mutta hän kuoli yllättäen kotonaan Oulussa lokakuun 1993 lopussa.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f Marja Salmela, Kapellimestari Peeter Lilje Jazzin rakastaja, joka levytti kaikki Sibeliuksen sinfoniat Helsingin Sanomat 29.10.1993, viitattu 19.1.2023
  2. a b c d Otavan Musiikkitieto A–Ö, toim. Keijo Virtamo, uudistetun laitoksen 1. painos. Helsinki: Otava 1997 ISBN 951-1-14518-5
  3. Peter Lilje Suomen kansallisoopperan ja -baletin esitystietokanta, viitattu 19.1.2023