Paul Francis Webster

yhdysvaltalainen elokuvasanoittaja

Paul Francis Webster (20. joulukuuta 1907 New York18. maaliskuuta 1984 Beverly Hills) oli yhdysvaltalainen elokuvasanoittaja. Hänet palkittiin 1930-luvulta 1970-luvulle kestäneen uransa aikana kolmella Oscar-palkinnolla. Webster työskenteli muun muassa Sammy Fainin, Dmitri Tjomkinin sekä lukuisien muiden säveltäjien kanssa.

Paul Francis Webster
Henkilötiedot
Syntynyt20. joulukuuta 1907
New York, New York, Yhdysvallat
Kuollut18. maaliskuuta 1984 (76 vuotta)
Beverly Hills
Ammatti Sanoittaja

Elämä ja ura

muokkaa

Webster opiskeli New Yorkin yliopistossa, mutta jätti opintonsa kesken ja pestautui töihin Aasiaan matkalla olleeseen kauppalaivaan. Musiikkiuransa hän aloitti palattuaan Yhdysvaltoihin 1930-luvun alussa. Hänen ensimmäinen hittinsä oli vuoden 1932 kappale ”Masquerade”, jonka sävelsi John Jacob Loeb.[1]

Pitkän uransa elokuvamusiikin parissa Webster aloitti vuonna 1935, jolloin hänet palkattiin sanoittamaan kappaleita lapsitähti Shirley Templen elokuvaan Pikku tyttömme.[1] Vuonna 1941 Webster sanoitti jazzmuusikko Duke Ellingtonille kappaleen ”I Got It Bad (And That Ain’t Good).[2] Hän sanoitti musiikkia myös Hoagy Carmichaelille ja Ted Fio Ritolle.[1]

1950-luvulta eteenpäin Webster teki musiikkia MGM:n elokuviin ja työskenteli muun muassa Sammy Fainin ja Dmitri Tjomkinin kanssa.[1]

Webster valittiin Songwriters Hall of Fameen vuonna 1972.[2]

Palkinnot ja ehdokkuudet

muokkaa

Webster voitti urallaan kolme Oscar-palkintoa yhteensä 16 ehdokkuudesta. Lisäksi hän voitti Golden Globe -palkinnon ja neljä Golden Laurel -palkintoa.[3]

Palkinnot

muokkaa
Vuosi Palkinto Kappale Säveltäjä Elokuva
1954 Parhaan laulun Oscar Secret Love Sammy Fain Tarkk’ampujatyttö
1956 Parhaan laulun Oscar Love Is a Many-Splendored Thing Sammy Fain Päivien kimallus
1959 Parhaan laulun Golden Laurel ”A Very Precious Love” Sammy Fain Marjorie
1963 Parhaan laulun Golden Laurel ”Follow Me” Bronisław Kaper Kapina laivalla
1966 Parhaan laulun Oscar
Parhaan alkuperäisen elokuvalaulun Golden Globe
Parhaan laulun Golden Laurel
Vuoden kappaleen Grammy[4]
Shadow of Your Smile Johnny Mandel Kuuma ranta
1967 Parhaan laulun Golden Laurel ”A Time for Love” Johnny Mandel Helvetissä tavataan, kultaseni

Ehdokkuudet

muokkaa
Vuosi Ehdokkuus Kappale Säveltäjä Elokuva
1945 Parhaan laulun Oscar ”Remember Me to Carolina” Harry Revel Minstrel Man
1957 Parhaan laulun Oscar ”Friendly Persuasion” Dmitri Tjomkin Friendly Persuation
1958 Parhaan laulun Oscar ”April Love” Sammy Fain Rakkautta huhtikuussa
1959 Parhaan laulun Oscar
Parhaan laulun Golden Laurel
”A Certain Smile” Sammy Fain Muuan hymy
1959 Parhaan laulun Oscar ”A Very Precious Love” Sammy Fain Marjorie
1961 Parhaan laulun Oscar ”Green Leaves of Summer” Dmitri Tjomkin Alamo
1962 Parhaan laulun Oscar
Parhaan laulun Golden Laurel
”The Falcon and the Dove” Miklós Rózsa El Cid – kuninkaan soturi
1963 Parhaan laulun Oscar ”Follow Me” Bronisław Kaper Kapina laivalla
1963 Parhaan laulun Oscar ”Tender Is the Night” Sammy Fain Yö on hellä
1964 Parhaan laulun Oscar
Parhaan laulun Golden Laurel
”So Little Time” Dmitri Tjomkin 55 päivää Pekingissä
1966 Parhaan laulun Oscar ”A Time for Love” Johnny Mandel Helvetissä tavataan, kultaseni
1973 Parhaan laulun Oscar ”Strange Are the Ways of Love” Sammy Fain The Stepmother
1977 Parhaan laulun Oscar ”World That Never Was” Sammy Fain Half a House

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Ankeny, Jason: Paul Francis Webster Allmusic. Viitattu 1.10.2013. (englanniksi)
  2. a b Paul Francis Webster – Biography Songwriters Hall of Fame. Viitattu 1.10.2013. (englanniksi)
  3. Paul Francis Webster – Awards Songwriters Hall of Fame. Viitattu 1.10.2013. (englanniksi)
  4. Grammy Awards 1966 Awards & Shows. Viitattu 1.10.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa