Passevolanssi

Passevolanssi oli eräiden maiden armeijoissa käytössä ollut vero- ja maksujärjestelmä, jossa sotilaspäällystö erityistä maksua vastaan hankki sotaväelle vaate- ja muut parseli- eli käyttötavarat ja hoiti värväyksen. Kyseistä korvausmaksua nimitettiin passevolanssimaksuksi. Tavallisinta oli, että värvättyjen joukkojen komppanianpäälliköt tekivät kruunun kanssa passevolanssikontrahdin. Passevolanssimaksu määrättiin pääasiallisesti parselien eli tavaroiden käyttöajan ja hintojen sekä miehistön palvelusajan mukaan. Passevolanssimaksu poistettiin Ruotsissa 1870-luvun jälkeen. Ruotuväen parselien hankinnasta ja ylläpidosta harjoituskokousten aikana kerättiin ruoduilta ja ratsutiloilta passevolanssimaksua eli veroa, mutta kun Suomi liitettiin Venäjään 1809 ruotujakoinen armeija lakkautettiin. Maksua perittiin kuitenkin vielä vuoteen 1886 asti.

LähteetMuokkaa