Pasilan metroasema on Helsinkiin suunniteltu metroasema, jolle on rakennettu tilavaraus syksyllä 2019 valmistuneen kauppakeskus Triplan kellarikerrokseen. Asema on tarkoitettu osaksi niin sanottua Töölön metroa, jonka rakentamisesta ei ole tehty päätöstä. Tilavarausta on kutsuttu myös raakatilaksi: se on tarvittavan kokoinen ja siihen on toteutettu perusrakenteet, mutta ei laitureita tai muita metroliikenteen osia.[1]

Rantalentopallokenttä suunnitellun metroaseman laiturihallissa.

Metroaseman tilavarauksen tiloihin avattiin syksyllä 2019 lasten seikkailupuisto HopLop ja SurfHouse Helsinki osana kauppakeskus Triplaa. Helsingin kaupunki antoi tilan Triplan käyttöön vuoteen 2040 asti ilman lisämaksuja.[1]

Yleiskaavan mukaan uusi metrolinja kannattaa rakentaa, mikäli tila ja ajonopeudet maanpäälliselle pikaraitiotielle eivät riitä. On tosin mahdollista, että metroaseman tilavarausta voitaisiin jatkossa hyödyntää pikaraitiotien asemana.[1]

Rakentaminen muokkaa

Tila asemalle varattiin, koska myöhemmin sen rakentaminen olisi ollut erittäin vaikeaa. Suunnitellun metroaseman kohdalla sijaitsi aikoinaan Töölönjärvi, ja metroasema olisi jouduttu louhimaan hyvin syvälle kallioon, mikäli sille ei olisi varattu tilaa lähempänä maanpintaa. Tilavarauksen louhinta maksoi 17 miljoonaa euroa. Rakentamisesta vastasi YIT.[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Niskanen Mika M.: Autiosta metroasemasta 17 miljoonan lasku Helsingin Uutiset. 18.5.2016. Viitattu 18.11.2019.
  2. Moisio, Teppo: Helsingin alla kummittelee neljä haamuasemaa. Helsingin Sanomat, 15.2.2015, s. A 20. Sanoma Oy. Artikkelin verkkoversio.