Parrasvalot

vuoden 1952 elokuva

Parrasvalot (Limelight) on vuonna 1952 valmistunut yhdysvaltalainen elokuva, jonka ohjasi, käsikirjoitti ja tuotti Charles Chaplin. Parrasvaloissa on viittauksia Chaplinin omaan elämään, persoonallisuuteen ja uraan. Esimerkiksi Therezan tarinassa on samankaltaisuuksia Chaplinin äidin kanssa ja Therezan ja Calveron rakkaussuhde muistuttaa Chaplinin ja Oona O’Neillin avioliittoa.

Parrasvalot
Limelight
Elokuvan suomalaisjuliste
Elokuvan suomalaisjuliste
Ohjaaja Charles Chaplin
Käsikirjoittaja Charles Chaplin
Tuottaja Charles Chaplin
Säveltäjä Charles Chaplin
Kuvaaja Karl Struss
Leikkaaja Joe Inge
Pääosat Charles Chaplin
Claire Bloom
Nigel Bruce
Buster Keaton
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Celebrated Films
Levittäjä United Artists
Netflix
Ensi-ilta Yhdysvallat 16. lokakuuta 1952
Suomi 3. huhtikuuta 1953
Kesto 137 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Parrasvalot on ainoa elokuva, jossa Charles Chaplin ja Buster Keaton esiintyvät yhdessä. Chaplin ei aluksi kirjoittanut Keatonille osaa elokuvan loppupuolen musikaalikohtaukseen, koska uskoi roolin olevan liian pieni Keatonin kaltaiselle merkittävälle koomikolle. Kun Chaplin kuuli Keatonin kärsineen vastoinkäymisistä niin urallansa kuin avioliitoissaan, hän vaati Keatonia esiintymään. Huhupuheiden mukaan Chaplin olisi kateellisena leikannut elokuvasta osan kohtauksia, joissa Keaton näytteli. Keatonin elämäkertoja Rudi Blesh ja Chaplinin poika Sydney uskovat kuitenkin Keatonin kohtausten mahdollisen leikkaamisen olleen tarinankerronnallisista syistä johtuvaa eivätkä suinkaan Chaplinin kateutta.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1914 Lontooseen ja ensimmäinen maailmansota on puhkeamaisillaan. Entinen kuuluisa klovni, mutta nykyisin alkoholisoitunut Calvero (Chaplin) estää nuorta tanssijaa Therezaa (Bloom) tekemästä itsemurhaa. Calvero auttaa Therezaa saamaan takaisin itsetuntonsa ja palaamaan tanssijan työhönsä. Samalla Calveronkin itsetunto kohoaa, mutta hänen paluuyrityksensä menestyväksi klovniksi eivät tuota toivottua tulosta. Thereza haluaa naida Calveron huolimatta heidän ikäerostaan, mutta Calveron mielestä Therezalle parempi puoliso on nuori säveltäjä Neville (Sydney Earle Chaplin).

Calvero palaa kotiinsa ja ryhtyy katutaiteilijaksi. Oman esityksensä saanut Thereza lopulta löytää hänet ja taivuttelee palaamaan takaisin lavalle. Calvero saa rinnalleen vanhan parinsa (Keaton) ja hän tekee menestyksekkään paluun. Calvero saa kuitenkin sydänkohtauksen kesken esityksen ja kuolee vain muutaman metrin päässä tanssivasta Therezasta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Vastaanotto

muokkaa

Chaplinin markkinoidessa elokuvaansa Isossa-Britanniassa hän sai kuulla, ettei saa viisumia Yhdysvaltoihin, koska hänen väitettiin antaneen kommunismia ihailevia lausuntoja. Parrasvalot kiellettiin Yhdysvalloissa pitkiksi ajoiksi; vasta vuonna 1972 elokuva viimein esitettiin Yhdysvalloissa ja se voitti Oscar-palkinnon.

Antti Alanen sanookin Chaplinin retrospektiivin esittelyssä, että Parrasvalot on jo Chaplinin ”taiteilijan testamentti”: hänen suuri taiteellinen luomistyönsä saavuttaa tässä elokuvassa joutsenlaulunsa; roolihahmon kuolema tarinan lopussa on selvä viesti siitä, että enää ei Chaplinia nähtäisi uusissa rooleissa [1]

Vaikka Chaplin nähtiinkin vielä parissakin roolissa, niistä näki selvästi, että hänen suuri luomisvoimansa oli jo sammunut ja työskentely oli ammattitaitoista joskin piittaamatonta.

Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Parrasvalot oli mukana heistä kahdentoista listalla[2].

Näyttelijät

muokkaa
 Charles Chaplin  Calvero  
 Claire Bloom  Thereza ”Terry” Ambrose  
 Nigel Bruce  Postant  
 Buster Keaton  Calveron pari  
 Sydney Earle Chaplin  Neville  
 Norman Lloyd  Bodalink  

Palkinnot

muokkaa
  • Paras musiikki (Chaplin, Ray Rasch, Larry Russell)

Lähteet

muokkaa
  1. Suomen Elokuva-arkiston käsiohjelma, kevät 1990
  2. Astala, Erkki: Ne sata tärkeintä, Projektio 2/1980 s. 7.

Aiheesta muualla

muokkaa