Parkkaus eli parkkuu on puun kuorimista.[1] Ennen parkkaus tehtiin kuorima- eli parkkuuraudalla, jossa oli noin 40 cm pitkän terän molemmissa päissä kahvat.[2] Näistä kahvoista terää työnnettiin pitkin puun runkoa. Puu (pölli tai tukki) laitettiin pukkiin, jossa puu oli alaviistossa. Parkkaus tapahtui myös alaviistoon.

Puun parkkuuta parkkuuraudalla Urjalassa vuonna 1934. Kuvaaja Mauno Mannelin.
Puun parkkuuta parkkuuraudalla Urjalassa vuonna 1934. Kuvaaja Mauno Mannelin. Kuvanegatiivin omistaja Johannes Moisio.

Ennen aikaan paperipuuksi menevät pöllit parkattiin metsässä käsin joko puhtaaksi tai puolipuhtaaksi. Puhtaaksi parkkaus oli raskasta työtä, kun siinä täytyy parkkuuraudalla vetää viimeinen vuosikasvukin lastuna pois puun pinnasta.

Parkattu puu kuivuu nopeammin, joten se kelluu paremmin uitossa. Parkkaus suojelee myös toukilta ja sinistymiseltä.[1]

Pöllinparkkuun ensimmäiset SM-kisat järjestettiin vuonna 2010 Taivalkoskella. Seuraavana vuonna järjestettiin MM-kisat, joissa oli 50 osallistujaa.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Pöllinparkkuun perinne Jokijärven kyläseura ry. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 9.11.2014.
  2. Kuorimarauta (myös kuva) Pihakone. Arkistoitu 9.11.2014. Viitattu 9.11.2014.
  3. Pölkky PöllinParkkuun MM-kisat KulttuurKirLappi. Arkistoitu 9.11.2014. Viitattu 9.11.2014.

Aiheesta muualla muokkaa