Pariisin kanavat muodostavat yhteensä noin 130 kilometrin pituisen kanavaverkon Pariisissa ja sen lähialueilla Ranskassa. Vesiväylien lisäksi niihin kuuluu monia teknisiä laitteita kuten sulkuja ja pumppaamoja.

Pariisin ja sitä ympäröivän seudun kanavat
Canal Saint-Denis'n sulku nro 2
Mairie de Pantinin sillan alittava kanava-alus kuljettaa lähes 350 tonnia tavaraa.
Canal Saint-Martinin pohjoispäässä sijaitseva sulku
Sevran : Sunnuntaikalastajia 1900-luvun alussa Canal de l’Ourcqilla.

Kanavaverkon rakensi Pariisin kaupunki Napoléon Bonaparten floréal-kuun 29. päivänä vuonna X (19. toukokuuta 1802) antaman asetuksen mukaisesti, ja sen tarkoituksena oli tuoda Pariisin kelvollista juomavettä sekä helpottaa tavara- ja henkilöliikennettä. Sitä laajennettiin vähitellen 1820-luvulla. Vuodesta 1962 lähtien suurin osa Canal de l’Ourcqista suljettiin tavaraliikenteeltä, minkä jälkeen jokialusten käytössä olevia kanavia on enää 22 kilometriä.

Luonnehdinta muokkaa

Kanavaverkko on Pariisin kaupungin omistuksessa, joka myös hallinnoi sitä ja huolehtii sen kunnossapidosta. Se ei ole kokonaisuudessaan Pariisin kunnallisten rajojen sisäpuolella, vaan ulottuu Pariisin lisäksi myös Seine-Saint-Denis'n, Seine-et-Marnen, Oisen ja Aisnen departementtien alueelle, joista Oise ja Aisne eivät edes kuulu Île-de-Franceen vaan Hauts-de-Francen alueeseen.

Verkostoon kuuluvat seuraavat kanavat ja joet:

Aiheesta muualla muokkaa

Kirjallisuutta muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: fr:Canaux parisiens