Paranaguá on kaupunki Brasiliassa, Paranán osavaltiossa. Vuonna 2015 kaupungin arvioitu väkiluku oli 150 660. Kokonaispinta-ala on 826.676 km2[1]

Paranaguá
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Paranaguá

Koordinaatit: 25°31′S, 48°36′W

Valtio Brasilia
Osavaltio Paraná
Hallintoalue (Mesorregião) Metropolitana de Curitiba
Väkiluku (2010) 135 386
Aikavyöhyke UTC-3









Kaupungin perustivat vuonna 1585 portugalilaiset löytöretkeilijät. Sen keskustassa on jäljellä joitakin siirtomaa-aikaisia rakennuksia, kuten linnoitus, kirkko ja suihkulähde. 1900-luvun puoliväliin mennessä siitä tuli Brasilian suurin soijapapujen ja kahvin vientisatama.[2]

Kaupungin talouselämän sydän on syväsatama, joka on peräisin 1500-luvulla. Siirtomaavallan aikana monet maahanmuuttajat kulkivat sen kautta. Sen kautta kulkee suuri määrä maataloustuotteita, erityisesti maan eteläisillä alueilla kasvatettua viljaa. Sataman kautta kulkee myös autoja, lannoitteita, puutavaraa, paperia, öljytuotteita, suolaa, soijapapuja ja sokeria.

Vaikka Paranaguá sijaitsee etelä-Brasiliassa, missä lämpötilat ovat viileämpiä kuin pohjoisessa, se on tunnettu erittäin hiostavista kesistä ja suhteellisen leudoista talvista. Paranaguá on yksi Paranán kuumimpia kaupuneja kesällä. Lämpötila on yli 35 °C melko usein tammikuusta maaliskuun alkupuolelle alussa, mutta harvoin saavuttaa 40 °C. Viilein kuukausi on yleensä heinäkuu, keskimääräinen ylin lämpötila 21–22 °C ja alin noin 13 °C.

Lähteet muokkaa

  1. Thomas Brinkhoff: Paranaguá (Municipality) Citypopulation. Viitattu 14.8.2016.
  2. Paranaguá Encyclopedia Britannica. Viitattu 18.8.2013.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Paranaguá

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä Etelä-Amerikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.