Paolo da Firenze
Paolo da Firenze (n. 1355 Firenze – aikaisintaan 21. syyskuuta 1436) oli säveltäjä, musiikkiteoreetikko, laulaja ja benediktiineihin kuulunut apotti.[1]
Paolo da Firenze sai paavi Bonifatius IX:lta nimityksen apotiksi 8. maaliskuuta 1401. Vuodesta 1409 hän toimi San Martino al Pino -luostarin apottina. Samana vuonna hän osallistui kiistanalaiseen Pisan kirkolliskokoukseen. Da Firenze toimi myös muissa katolisen kirkon korkea-arvoisissa tehtävissä. Hän nimitti päävikaarikseen luostarissa vuonna 1428 perugialaisen Angelo dei Tarlatinin, joka seurasi häntä apottina vuonna 1433. Da Firenzen testamentti on päivätty 21. syyskuuta 1436. Siinä on nimetty muiden perijöiden joukossa kolme veljeä.[1]
Da Firenze edusti italialaista ars novaa ja ars subtilior -tyyliä. Hänen tuotantoonsa kuuluu 13 madrigaalia, 42 ballataa ja eräitä muita teoksia. Useissa teoksissa on kuultavissa Francesco Landinin vaikutus. Da Firenze laati myös teoreettisen kirjoituksen Ars ad discantandum contrapunctum.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Alessandra Fiori, Paolo da Firenze Treccani, viitattu 25.3.2024 (italiaksi)