Pamelia Kurstin

yhdysvaltalainen muusikko

Pamelia Stickney (aiemmin tunnettu nimellä Pamelia Kurstin s. 28. toukokuuta 1976) on yhdysvaltalainen thereministi.[1] Hän opiskeli kaksivuotiaasta saakka pianonsoittoa, ja 12-vuotiaana hän lisäsi soittimiinsa viulun, alttoviulun ja sellon. 18-vuotiaasta lähtien hän opiskeli myös kontrabasson soittoa, ja soitti jazz- ja rockyhtyeissä.[2] Stickney on esiintynyt useissa elokuvissa, televisiossa ja radiossa, ja kehittänyt myös niinsanotun "walking bass" -theremintekniikan inspiroituneena hänen taustastaan pystybassoa soittavana jazzmuusikkona. Stickney on pitänyt thereminin soitosta luentoja ja muun muassa TED-puheen.[3]

Pamelia Kurstin, 2012.

Stickney työskenteli New Yorkissa vuoteen 2005 saakka, ja asuu nykyään Wienissä.

Stickney on soittanut duossa miehensä, kosketinsoittaja Greg Kurstinin kanssa. Duo julkaisi vuonna 2000 albumin Gymnopedie. Kurstin on soittanut myös yhtyeessä Blueblut yhdessä Mark Holubin ja Chris Jankan kanssa. Wieniläinen trio julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 2014.[4]

Julkaisut muokkaa

Sooloalbumit
  • 2007: Thinking Out Loud
  • 2013: Promotional Copy
  • 2017: Transcendental Dissonance
Albumit yhteistyössä muiden muusikkojen kanssa
  • 2020: Vulneraries Vol. 5 (David and Kenji Garland, Pamelia Stickney)
  • 2011: Ouch Evil Slow Hop (Sebastian Rochford)
  • 2011: Tunisia (Pat Mastelotto)
  • 2011: Besides Feldman (Patrick Pulsinger)Hilary Jeffery), sekä Rozemarie Heggen
Blueblut
  • 2014: hurts so gut
  • 2016: buttbutt

Aiheesta muualla muokkaa

Lähteet muokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pamelia Kurstin.
  1. Pamelia Kurstin discogs.com. Viitattu 27.07.2021. (englanniksi)
  2. Pamelia Stickney studioforcreativeinquiry.org. 25. tammikuuta, 2018. Viitattu 28.07.2021. (englanniksi)
  3. Pamelia Kurstin ted.com. Viitattu 27.07.2021. (englanniksi)
  4. [https://nationalsawdust.org/event/john-zorn-presents-the-stone-commissioning-series-pamelia-stickney/#toggle-id-1 John Zorn Presents The Stone Commissioning Series: Pamelia Stickney - About the artist] nationalsawdust.org. Arkistoitu 27.7.2021. Viitattu 27.07.2021. (englanniksi)