Palkkajäykkyys
Palkkajäykkyys tarkoittaa taloustieteessä, että palkat eivät jousta alaspäin kohti tasoa, jolla työn kysyntä ja tarjonta olisivat yhtä suuret.[1]
Suomessa yksilötason palkkajäykkyys on huomattavasti suurempaa kuin vertailumaissa Norjassa ja Saksassa. Suomi sijoittuu kärkikolmikkoon Ruotsin ja Ranskan kanssa. [1]
Jos (reaali)palkkoja ei lasketa työn kysynnän vähentyessä, työllisyys heikkenee.[1]
Ammattiliitot ja työttömyys muokkaa
Jouko Ylä-Liedenpohjan mukaan ammattiliitoissa valta on sisäpiiriläisillä eikä työttömillä ulkopiiriläisillä (outsiders). Tästä syystä niiden kannattaa korottaa minimipalkkoja yli työn tasapainohinnan, jolla työn kysyntä ja tarjonta olisivat yhtä suuret, koska sisäpiiriläisenemmistö hyötyy tällaisesta ulkopiiriläisten jäädessä työttömiksi palkankorotuksen vuoksi. Tämä työttömyys on siis "tahdonvastaista" työttömien mutta "vapaaehtoista" ammattiliiton näkökulmasta. [2]
Liedenpohjan mukaan tämä selittää sen, miksi ammattiliitot ylläpitävät palkkajäykkyyttä. Sitä kannustaa tähän hänen mielestään myös verotuksen ja korkean työttömyysturvan tuottama korkea efektiivinen rajavero: työttömyys pudottaa työntekijän tuloja ehkä vain murto-osalla palkasta (esim. 18,8 %). [2]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
Kirjallisuutta muokkaa
- Strifler, Matthias: Economics of wage premia and wage rigidity. Jyväskylä studies in business and economics 176. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2017. ISBN 978-951-39-7024-6. Teoksen verkkoversio.