Avaa päävalikko

Palkkajäykkyys tarkoittaa, että palkat eivät jousta alaspäin kohti tasoa, jolla työn kysyntä ja tarjonta olisivat yhtä suuret.[1]

Suomessa yksilötason palkkajäykkyys on huomattavasti suurempaa kuin vertailumaissa Norjassa ja Saksassa. Suomi sijoittuu kärkikolmikkoon Ruotsin ja Ranskan kanssa. [1]

Jos (reaali)palkkoja ei lasketa työn kysynnän vähentyessä, työllisyys heikkenee.[1]

Ammattiliitot ja työttömyysMuokkaa

Jouko Ylä-Liedenpohjan mukaan ammattiliitoissa valta on sisäpiiriläisillä eikä työttömillä ulkopiiriläisillä (outsiders). Tästä syystä niiden kannattaa korottaa minimipalkkoja yli työn tasapainohinnan, jolla työn kysyntä ja tarjonta olisivat yhtä suuret, koska sisäpiiriläisenemmistö hyötyy tällaisesta ulkopiiriläisten jäädessä työttömiksi palkankorotuksen vuoksi. Tämä työttömyys on siis "tahdonvastaista" työttömien mutta "vapaaehtoista" ammattiliiton näkökulmasta. [2]

Liedenpohjan mukaan tämä selittää sen, miksi ammattiliitot ylläpitävät palkkajäykkyyttä. Sitä kannustaa tähän hänen mielestään myös verotuksen ja korkean työttömyysturvan tuottama korkea efektiivinen rajavero: työttömyys pudottaa työntekijän tuloja ehkä vain murto-osalla palkasta (esim. 18,8 %). [2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Palkkajäykkyys ja inflaation työmarkkinavaikutukset tutkimus, Työsuojelurahasto, 27.6.2006
  2. a b Jouko Ylä-Liedenpohja: Taloustiede tänään, 3. painos, Otava, 1995. Sivut 132-134.

KirjallisuuttaMuokkaa